Kuin päätin työni tähän määrään lopettaa
Vain jättääkseni muille kyllin ainetta,
Niin päätökseni pian hiljaa kumosin.
Sill' jospa joku tätä kunniaa halunee,
Niin mistä tietää minkä minä jätinkään, 5
Kokeaksens juuri samaa saada saduksi,
Koska jokaisell' on oma juoksu mielensä
Ja oma kauneus? Siis mielen hilpeys ei,
Vaan tarkka järki minun vaatei kirjottaan.
Sentään Particulo, koska satuja hyväksyt 10
(Aisoopolaisiksi kut kutsun, en Aisoopon,
Hän harvat näytti, minä monta juttelen,
Pidän vanhaa tapaa asioilla uusilla);
Niin joutessa saat lukea kirjan neljännen.
Jos pahuus vielä tätäkin pyytää moittia 15
Kuin ei voi moista tehdä, jopa moittikoon.
Mull' on se kunnia: sinä, sinun kaltaises
Jo kirjoihinne saatte minun sanani
Ja pitkän muiston arvoisina pidätte.
Miks' enää tuhmain kehumista kaipaisin? 20
Satu 1.
Onnetonna elettyänsä,
Katalampi kuoltuansa.
Sepä surkea on.
Aasi ja Gallit.
Ken onnettomaks' syntyi, ei vain elämää
Hän vietä surkeaa, vaan kuoltuansakin
On häntä kova onni takaa ajava.
Kybelen papit muonaa kerätessänsä
Ain' aasin kuljettivat kuormaa kantamaan. 5
Mutt' kuin se kuoli vaivasta ja lyönnistä,
Niin nahka riisuttiin ja tehtiin trumpuja.
Jo joku kysyi, kuhunka he hupinsa
Olivat panneet. Hälle vastasivat näin:
Hän kuoli saadaksensa olla levossa; 10
Vaan katso, toiset tuskat tulee kuoltua.
Satu 2.
Phaidros.
Sull' pilailevan näkynen, tosin turhia
Minä piirtelenkin arvoisemman puutteessa.
Mutt' tarkemmin sä tutki näitä loruja,
Niin paljon niistä löytänetkin hyötyä!
Ne eivät aina ole mitä näkyvät, 5
Sill' muoto monta pettää: harva ymmärtää
Mitä tarkka taito syvään pisti piilohon.
Mutt' ett'en tätä turhaan näkyis' sanoneen,
Niin kirjottanen kärpästä ja hiiristä.
Kuin vanha kärppä vuosista jo väsynnä 10
Ei voinut hiirten vikkelyyttä voitella;
Niin kääriysi jauhoon, loukkoon pimeään
Hän heittäysi. Hiiri pitäin ruokana
Luo juoksi, saatiin kiinni, saipa kuoleman,
Jo toinen samaten kuoli, vielä kolmaskin. 15
Ja muita seuras' muuan kuivan-ketinen,
Joka monta ansaa, hiirenlautaa välttänyt,
Ja kaukaa keksei vihollisen väijyvän:
Voi hyvin, sanoi, jauhona kuin makaatkin.
Satu 3.