Kerskaava kieli, juokseva jalka.
Matkamiehet ja Rosvo.
Kuin kahta sotamiestä rosvo kohtasi,
Niin toinen pakeni, toinen piti puolensa
Ja väkevällä kosti konnan kädellä.
Niin rosvon tapettua tuli pelkuri,
Paljasti miekan, riisui vielä mekkonsa, 5
Annappa, sanoi, kyllä hänen opetan
Ketä hätyytti! Niin vastustaja vastasi:
Jos näillä sanoillakin oisit auttanut,
Niin rohkeemp' oisin ollut luullen todeksi.
Nyt kätke miekkais, kieles myöskin mitätön, 10
Taitaakses tietämättömiä uskottaa.
Minä nähnyt millä voimilla sinä pakenet
Jo tiedän ett'en luota sinun miehuutees.
Tä satu sille ompi sovitettava,
Ku voitossa on vahva, vaarass' pakenee. 15
Satu 3.
Suottansa ilkeälle ei anneta anteeksi.
Paljaspää ja Kärpänen.
Kuin paljaspäätä päähän puri kärpänen,
Hän tuota kostaaksensa löipä korvallens.
Tuo pilkaten: mun, vähän linnun, pistämää
Kostaakses, mitä itselles teet kipua
Ja lisäät häpiän! Tuohon äijä vastasi: 5
Mä itse kanssani teen pian sovinnon,
Kuin tiedän enkä aikoneeni loukata;
Vaan sinä hävytön ja ilkeä elävä,
Joka ihantelet verta juoda ihmisen,
Sun tahdon tappaa suuremmallain haitalla. 10
Tuo näyttää sille annettavan anteeksi,
Ku tapaturmaan rikkoo. Vaan joka ehdolla
On pahan alku, rangaistuksen ansaitsee.
Satu 4.