KREIVI (pelästyneenä). Figaro!
FIGARO. Älkää huolestuko, armollinen herra: riemun suloinen mielenliikutus ei koskaan tuota ikäviä seurauksia; kas nyt, kas nyt hän tointuu. Saakeli! kuinka hän on kaunis!
ROSINA. Ah Lindor!… Ah herra; kuinka syyllinen minä olen! minä olin tänä yönä vähällä antautua holhojalleni.
KREIVI. Tekö, Rosina?
ROSINA. Älkää katsoko muuta kuin minun rangaistustani! Minä olisin viettänyt elämäni teitä inhoten. Ah Lindor! eiköhän kaikkein hirvein tuomio ole vihaaminen, kun on luotu rakastamiseen?
FIGARO (katsoo ikkunasta). Armollinen herra, paluumatkamme on suljettu; tikapuut ovat pois otetut.
KREIVI. Pois otetut!
ROSINA (hämmentyneenä). Niin, se olen minä … se on tohtori. Tämä on herkkä-uskoisuuteni hedelmä. Hän on pettänyt minut. Minä olen tunnustanut kaikki, kavaltanut kaikki: hän tietää, että te olette täällä ja tulee asevoimalla.
FIGARO (katselee yhä). Armollinen herra! katu-ovea avataan.
ROSINA (pelästyneenä juosten kreivin syliin). Ah Lindor!