FIGARO. Ah! pikku raukka! kuinka hän vapisee laulaessaan! Hän on valloitettu, armollinen herra.
KREIVI. Hän käyttää sitä keinoa, jonka itse osoitti. Mikä hempeys! mikä äly!
FIGARO. Mikä kuje! mikä lempi!
KREIVI. Luuletko, että hän tulee minulle, Figaro?
FIGARO. Hän astuu pikemmin ulos tuon ristikko-akkunan kautta, kuin jättää sen tekemättä.
KREIVI. Se on ratkaistu, minä olen Rosinani oma … elin-ajaksi.
FIGARO. Te unhotatte, armollinen herra, ett'ei hän enää kuule teitä.
KREIVI. Herra Figaro! minulla on vaan yksi sana teille sanottava: hän tulee minun vaimokseni; ja jos sinä hyvin edistät hankettani siten, että salaat häneltä minun nimeni… Sinä ymmärrät, sinä tunnet minut…
FIGARO. Minä myönnyn. Hei! Figaro, lennä rikkauden heimoihin, poikaseni.
KREIVI. Lähtekäämme, epäluuloja karttaaksemme.