FIGARO (vilkkaasti). Minä puolestani menen tänne sisään, jossa taiteeni nojassa yhdellä noita-sauvan iskulla nukutan valppauden, herätän rakkauden, eksytän mustasukkaisuuden, hairautan vehkeet ja kaadan kaikki esteet. Te, armollinen herra, minun luonani soturin-puku ja majoituskirje, ja kultaa teidän taskuissanne.
KREIVI. Kenelle, kultaa?
FIGARO (vilkkaasti). Kultaa, Jumalani, kultaa: se on juonen ponsi.
KREIVI. Älä suutu, Figaro, minä tuon paljon kultaa muassani.
FIGARO (mennessään). Minä tapaan teidät jälleen ennen pitkää.
KREIVI. Figaro!
FIGARO. Mitäs nyt?
KREIVI. Entäs gitarrisi?
FIGARO. Minä unhotan gitarrini! olenhan hullu!
(Hän menee pois.)