ROSINA (antaa hänelle sen kirjeen, jonka äsken on kirjoittanut). Minulla ei ole aikaa uudestaan aloittaa tätä; mutta, kun annatte sen hänelle, sanokaa hänelle … sanokaa hänelle selvästi…
(Hän kuuntelee.)
FIGARO. Ei ketään, neitini.
ROSINA. Että se on pelkästä ystävyydestä kaikki, mitä minä teen.
FIGARO. Se on ihan selvää. Rakkaudella tietysti on aivan toisenlainen menetystapa!
ROSINA. Ainoasti pelkästä ystävyydestä, ymmärrättekö? Minä pelkään vaan, että hän vastuksista lannistuneena…
FIGARO. Niin, joku virvatuli. Muistakaa, neitini, että tuuli, joka sammuttaa kynttilän, sytyttää hiiloksen, ja että me olemme tuo hiilos. Siitä puhuessaan päästää hän ilmi sellaisen tulen, että hän melkein kiihoitti minua innostuksensa kautta, vaikka minulla ei ole mitään sen asian kanssa tekemistä!
ROSINA. Hyvä Jumala! minä kuulen holhojani tulevan. Jos hän tapaisi teidät täällä… Lähtekää klaverin-huoneesen ja astukaa alas niin hiljaa kuin mahdollista.
FIGARO. Olkaa huoleti. (Itseksensä, kirjettä näyttäen.) Kas tässä jotakin, joka on parempi kuin kaikki havainnot.
(Hän menee huoneesen.)