ROSINA. Te saatatte minut vapisemaan, herra Figaro.
FIGARO. Hyi, vapisemaan! huonosti harkitsimme, hyvä neiti. Kun vaipuu pahan pelkoon, tuntee jo pelon pahan. Muutoin olen äsken vapauttanut teidät valvojistanne huomispäivään asti.
ROSINA. Jos hän rakastaa minua, täytyy hänen osoittaa sitä siten, että hän pysyy aivan alallansa.
FIGARO. Hoo! hyvä neiti! voivatko lepo ja rakkaus asua samassa sydämessä? Nuoriso parka on niin onneton näihin aikoihin, että sillä vaan on tuo kauhea vaali: rakkaus ilman lepoa, taikka lepo ilman rakkautta.
ROSINA (luoden silmänsä alaspäin). Lepo ilman rakkautta … näyttää…
FIGARO. Ah! sangen kuihtuvaiselta. Todellakin rakkaus ilman lepoa ilmestyy suuremmassa hempeydessä: ja mitä minuun tulee, jos minä olisin nainen…
ROSINA (hämmentyneenä). Se on tietty, että nuori tyttö ei voi estää kelpo miestä häntä kunnioittamasta.
FIGARO. Sentähdenpä minun sukulaiseni kunnioittaakin teitä rajattomasti.
ROSINA. Mutta jos hän tekisi jotakin varomatonta, herra Figaro, niin hän saattaisi meidät perikatoon.
FIGARO (itseksensä). Hän saattaisi meidät perikatoon! (Ääneen.) Jos te nimen-omaan pikku kirjeen kautta kieltäisitte häntä sitä tekemästä… Kirjeessä on paljon voimaa.