KREIVI (kovasti suuttuvinansa). Kuinka, hän kiihtyy! Mitä minä tahdon?
Ettekö näe sitä?
Neljästoista kohtaus.
(Rosina, Kreivi, Bartholo.)
ROSINA (saapuville juosten). Herra sotamies, älkää vimmastuko, armoa! (Barthololle.) Puhukaa hänelle hiljaa, herra: mies, joka puhuu järjettömästi.
KREIVI. Te olette oikeassa; hän puhuu järjettömästi, hän; mutta me olemme järjellisiä, me! Minä kohtelias ja te kaunis … siinä kyllin. Oikeastaan minä tahdon tässä talossa tavata ainoastaan teitä.
ROSINA. Mitä voin tehdä teidän hyödyksenne, herra sotamies?
KREIVI. Vähäpätöisen asian, lapseni. Mutta jos on jotakin hämärää minun lauseissani…
ROSINA. Minä käsitän niitten tarkoituksen.
KREIVI (antaen hänelle kirjeen). Ei, pitäkää vaan kiinni puustavista, puustavista; on ainoasti kysymys … mutta minä sanon aivan rehellisessä tarkoituksessa, että antaisitte minulle makuusijan täksi yöksi.
BARTHOLO. Eikö mitään muuta?