BARTHOLO. Herra Jumala! minä otan ne hyvin vastaan, mutta eiköhän teidän ole mahdollista puhua hiljemmin?
KREIVI. Te olette kuuro toiselta korvalta, olette sanonut.
BARTHOLO. Anteeksi, anteeksi, seigneur Alonzo, jos olen näyttänyt teistä epäluuloiselta ja karkealta; mutta minua ympäröivät niin kovasti vehkeet, ansat … ja sitten teidän ryhtinne, teidän ikänne, teidän muotonne… Anteeksi, anteeksi. No! teillä on kirje?
KREIVI. Olkoon menneeksi tuolla äänellä, herra! Mutta minä pelkään, että joku on salaa kuuntelemassa.
BARTHOLO. No mutta kuka? Kaikki palvelijani pääsemättömissä! Rosina sisään sulkeunut vimmassaan! Piru on tullut talooni. Minä menen vielä varmuuden vuoksi katsomaan…
(Hän menee Rosinan ovea hiljaa avaamaan.)
KREIVI (itseksensä). Minä olen harmikseni pahasti kietoontunut. Kuinka nyt olla kirjettä antamatta! täytyy paeta: parempi olisi ollut olla tulematta… Näyttää kirje!… Jos voin edeltäpäin antaa tiedon siitä Rosinalle, on sen näyttäminen oivallinen juoni.
BARTHOLO (tulee varpaillansa takaisin). Hän istuu ikkunan vieressä, selkä oveen päin kääntyneenä, ja lukee uudestaan serkkunsa upseerin kirjettä, jonka minä olin avannut… Katsotaan siis hänen kirjettänsä.
KREIVI (antaa hänelle Rosinan kirjeen). Tässä se on. (Itseksensä.)
Minun kirjettäni hän uudestaan lukee.
BARTHOLO (lukee). "Sen jälkeen, kuin olette ilmoittanut minulle nimenne ja säätynne." Ah! tuo kavala! tämä on aivan hänen käsi-alaansa!