KREIVI (pelästyneenä). Puhukaahan te hiljaa vuorostanne.
BARTHOLO. Kuinka minä olen kiitollinen, ystäväni!…
KREIVI. Kun kaikki on päättynyt, jos silloin luulette olevanne minulle kiitollisuutta velkaa, olette te isäntä. Bazil työskentelee par'aikaa erään lakimiehen kanssa…
BARTHOLO. Lakimiehen kanssa, minun naimistani varten?
KREIVI. Enhän muuten olisi keskeyttänyt teitä. Ja hän on käskenyt minun sanoa teille, että kaikki voi olla valmiina huomiseksi. Jos hän ei silloin suostu…
BARTHOLO. Hän ei suostu.
KREIVI (tahtoo ottaa kirjeen takaisin, Bartholo puristaa sitä). Silloin on se hetki, jolloin minä voin olla teille hyödyllinen: me näytämme hänelle hänen kirjeensä ja, jos tarvitaan (vielä salamielisemmin), menen niin pitkälle, että sanon, että olen saanut sen eräältä naiselta, jolle kreivi on antanut sen. Te ymmärrätte, että hämmennys, häpeä, harmi voivat saattaa hänet heti paikalla…
BARTHOLO (nauraen). Moitetta! Rakas ystäväni, nyt minä kyllä näen, että tulette don Bazil'in puolelta! Mutta jotta se ei näyttäisi sovitulta, eiköhän se olisi hyvä, että hän edeltäpäin tuntisi teidät?
KREIVI (tukehuttaa suurta ilon liikuntaa). Se oli kyllä don Bazil'in ajatus. Mutta kuinka tehdä? on myöhäistä… Meillä on varsin vähän aikaa jälellä.
BARTHOLO. Minä sanon, että te tulette hänen siastansa. Ettekö tahtoisi antaa tuntia?