On mieluummin kuoltava miehen! Sen armaallein kuin taatollein oon velkapää. Jos kostan, vihaamaan mua armahani jää, mua ylenkatsomaan, jos käy en koston tiehen. Kuin teenkin, teko toivojeni surma on tai mies ma arvoton. Parantaa tahdon tuskaani, se yltyy vaan, se sielun autioi. Kun sentään kuoltava mun on, käyn kuolemaan Chimenen säästäin, oi!
Siis kuollako kostoa vailla? Surmaako etsiä, mi kohtais maineettoman? Mun herjattaisko muistoain Espanjan mailla, kun varjellut en kunniaa ma heimon oman? Tään lemmen tähdenkö, mi varmaan loppuvi, nyt nään sen selvästi? Pois aatos alhainen, pois sulohaave, houra, mi mieltä aatkeloi. Pelastan kunniani! Nouse, uljas koura, Chimenen jättäin, oi!
Oli harhaunut henkeni mun. Isällein kaikki velkaa oon, en lemmelleni. Jos sotaan sortunen tai tuskaan tuiretun, puhtaana kuin sen sainkin annan hurmeheni! Jo syytän itseäin, oon liikaa viipynyt, jo koston työhön nyt! Häpeän horjuneeni! Tuska ankarin mua turhaan vaivaa, oi! Isäni herjattu on! Kostan tahran, min Chimenen taatto toi.
TOINEN NÄYTÖS.
1:nen kohtaus.
DON ARIAS. KREIVI.
KREIVI.
Näin meidän kesken myönnän, veri liian kuuma
sanasta kuohahti, mun valtas äkkihuuma.
Mut tehty tehty on, käy sit' en muuttamaan.
DON ARIAS. Tuo ylpeys taipukohon tahtoon kuninkaan. Osaksi syyt' on hällä siihen, vihansa on teitä koko voimallansa kohtaava. Ei teillä puolustusta, joka tässä riittää; täss' arvoon herjatun hän herjan määrän liittää ja yli korvauksen vaatii tavallisen alistumista teiltä anteeks-pyytämisen.
KREIVI.
Kuningas mielivalloin määrää hengestäin.
DON ARIAS.
Erheenne jälkeen liikaa raivostutte näin.
Kuningas pitää teistä. Lausunut hän on:
Ma tahdon. Totelkaa! Niin saatte sovinnon.