Tullessaan pieneen saliin, missä Lelo odotti häntä uunin edessä synkän näköisenä, naurahti hän hermostuneesti ja meni sitten hänen luokseen, kumarsi päätään kädet ristissä otsallansa ja sanoi:
— Älä lyö minua kuoliaaksi!
Hän oli tässä asennossa niin lystikkään näköinen, että Lelon oli vaikea pidättää hymyä.
— Minä olen tehnyt väärin, lisäsi Dora sitten suoristautuen.
— Ah! sinä olet niin armollinen, että myönnät sen!
— Olen, kun omatuntoni on sen minulle sanonut… vaikka liian myöhään. Halu kostaa sinun eilinen tylyytesi sai vietellyksi minut… ja se toivoni, että näkisin sinut italialaisena.
— Italialaisena! — toisti Lelo avaten silmänsä selälleen. — Ja mitä minä sitten muka olen?
— Roomalainen. Sinun sukusi on roomalainen; sillä on uskonto, mutta ei isänmaata. Isänmaa on lippu eikä kirkko.
Sant'Anna oli kuin puulla päähän lyöty.
— Ei vähät mitänä!