— Mutta eihän tämä lopultakaan ole niin kovin suuri onnettomuus, sanoi Dora hiukan kärsimättömänä. — On aina kunniakasta rohjeta tunnustaa kantansa.
— Kun se on välttämätöntä, kyllä… mutta kun se ei tuota muuta kuin ikävyyksiä, niin se on typerää.
Kreivitär kietoi käsivartensa miehensä kaulaan.
— No, Lelo, etkö jo ole moittinut minua riittävästi! Nyt voit olla tyytyväinen.
Nuori nainen oli siinä miehensä edessä sangen kaunis sulavassa puvussaan, kukkatuoksuisena, hehkuvin poskin, pitkien ripsien välistä kiiluvin silmin. Sant'Anna käänsi katseensa pois karttaakseen tämän nuoruuden ja sirouden viettelystä, yrittipä irroittautua syleilystäkin, mutta kreivitär ei hellittänyt ja kylläkin tavattomasta mielijohteesta — jos ajattelee entistä neiti Carrollia — sanoi hän:
— Mennään katsomaan pikkupojua!
Ja äkkiä leppyneenä, kasvot heltyneinä poikaansa ajatellessa, kreivi seurasi vastustamatta.
XXX.
Rakkaus oli antanut rouva Ronaldin samoin kuin Dorankin elämälle toisen suunnan, ja viimeiset kaksikymmentä kuukautta olivat hänellekin olleet vilkkaan toiminnan aikaa.
Hänen uskonnonmuutoksensa oli New Yorkin koko hienostossa herättänyt suurta huomiota. »Kotimaisten Naisten» johtajatar hylännyt Amerikan episkopaalisen kirkon kääntyäkseen roomalaiskatoliseksi! Se oli solvaisevaa. Oltiin tosin siksi vapaamielisiä, ettei riistetty kunniatoimia pois, mutta hänen kääntymisensä loukkasi sitä enemmän, kun katolilaisuutta pidetään Yhdysvalloissa yleensä irlantilaisuutena ja köyhien uskontona. Turhamielisyys on sen levenemiselle tavattomana esteenä. Sinä päivänä, jolloin hienoston kääntymiset tulevat muotiin, on se melkein voittanut. Siihen mennessä näyttää se kuitenkin edistyvän jokseenkin ripeästi. Saadaanko se lopullisesti juurtumaan? Uskonnot ovat niinkuin siemenet: maa, johon ne putoavat, ne joko elvyttää tai tappaa.