— Kaikki, toisti hän viehkeän vakuuttavasti. Ne olivat välttämättömiä, minä olen siitä vakuutettu.
— Kun Eeva rupeaa filosofiksi, niin se on hirvittävää! sanoi Sant'Anna.
— Viettelijälle kyllä — vastasi rouva Ronald nauraen — mutta sangen suotuisaa Aatamille!… Mutta nyt »nepaani», — lisäsi tuo maailmannainen täysin sulavasti — ryhdymme me parhaamme mukaan hemmoittelemaan tehdäksemme teidän New Yorkissa-olonne niin miellyttäväksi, että te julistatte meidät maailman viehättävimmiksi naisiksi: se kuuluu meidän intohimoihimme…
Tämän keskustelun aikana ei Charley Beauchamp, tuo ritarillinen ja vaitelias veli, joka oli kaikki arvannut, kaikkea pelännyt, jättänyt keskustelijoita silmistään. Hän seisoi erillään eräässä nurkassa heitä tarkaten. Hänen alussa levottomat kasvonsa kirkastuivat ja lopuksi huokasi hän helpoituksesta. Erittyään Lelosta tuli rouva Ronald hänen luokseen.
— Miksikä sinä tänään katselet minua niin paljon? kysyi hän lyöden häntä viuhkallaan käsivarteen.
— Siksi etten ole milloinkaan sinua siinä määrin ihaillut.
Heikko puna levisi Helenan kasvoille.
— Olet kyllä oikeassa, vastasi hän vakavasti.
Vähää myöhemmin, kun Helena oli miehensä kanssa vaunuissa, jotka veivät heitä kotia, pisti hän äkkiä kätensä miehensä käteen. Sanaa sanomatta Henrik Ronald puristi sitä eikä laskenut irti. Silloin Helena nojautui häntä vastaan ja istui niin koko loppumatkan äänettömänä, syvästi onnellisena todellisen rakkauden ja täydellisen turvallisuuden suloinen tunne sydämessään. Pukuhuoneeseensa tultuaan astui hän oikopäätä Willie Greyn taulun eteen ja huudahti kuvaamattoman ilon ja riemun ilmein:
— Parantunut, Titania! Parantunut!