Huomaan myös olleeni siksi onnellinen, että olen herättänyt teissä myötätuntoisuutta, josta kiitän. Olkoon välillämme, jos haluatte, älyllistä ystävyyttä, ja suhteemme auttavat meitä pääsemään elämän ikävien kohtien ohi.
Kirjeenne neljännellä sivulla kynänne kai lensi hiukan liian nopeasti, koska olette kirjoittanut: Rajatonta ystävyyttä ja alttiutta. Jos todella olette ajatellut niin, ystävä hyvä, niin huomaatte, että teissä vielä on nuoruutta ja tuoreutta, eikä kaikki vielä ole mennyttä. Tuskin kukaan tuntee paremmin kuin minä tuon elossa ja kuolossa kestävän ystävyyden, joka on tavallista kahdeksantoista ikäisenä. Viidennelläkolmatta se on jo loppunut, silloin tunnet alttiutta vain itseäsi kohtaan. Tämä, mitä nyt puhun, on lohdutonta, mutta se on peloittavan totta.
16.
Salonikissa, kesäkuussa 1876.
Mikä onni tehdä Salonikissa noita aikaisia retkiä, jolloin pääsi maihin jo ennen auringon nousua. Ilma oli niin kevyttä, viileys niin suloista, ettei elämä ollut mikään vaiva. Tuntui siltä kuin olisi hyvinvointi tunkeutunut lävitseni. Muutamia turkkilaisia oli jo liikkeellä punaisissa, vihreissä tai keltaisissa kaapuissaan basarien holvikaduilla, joita kuultava puolihämy tuskin vielä valaisi.
Insinööri Thompson oli uskottuni, jollaista koomillisessa oopperassa tarvitaankin, ja olemme monesti kuljeksineet yhdessä tuon kaupungin vanhoilla kaduilla kaikkein kielletyimmillä hetkillä ja kaikkein säännönvastaisimmassa asussa.
Illalla sai silmä nauttia toisenlaisesta taikanäystä — kaikki oli punertavaa tai kultaista. Olympos-vuori vivahti hiillokseen tai sulavaan metalliin ja kuvastui kuvastinkirkkaaseen mereen. Ilmassa ei ollut minkäänlaista höyryä. Näytti siltä kuin ilmakehää ei olisi ollut olemassakaan, sillä tyhjyyteen kohoavien vuorten kaukaisimmatkin huiput näkyivät äärettömän selvästi.
Istuimme usein iltaisin tuon rauhallisen lahden rantalaitureilla, minne joukko vetäytyi. Itämaiden posetiivit soittivat siellä omituisia säveliään, ja kellot ja kulkuset säestivät niitä. Kafedji't täyttivät kulkutien aina katetuilla pikkupöydillään, mutta niitä ei ollut sittenkään kylliksi vesipiippujen, skiros'in, lokum'in ja raki'n tarvitsijoille.
Samuel oli tyytyväinen ja ylpeä, kun kutsuimme hänet pöytäämme. Hän vetelehti ympäriinsä ilmoittaakseen minulle sovituilla merkeillä, missä tapaisin Aziyadén, ja vapisin kärsimättömyydestä ajatellessani lähestyvää yötä.
17.