Vietin usein iltapäiväni tuon Taximin tien varrella, istuen tuulessa puitten alla ja kaikille outona. Uneksien ajasta, joka äsken oli loppunut, seurasin katseillani ohikulkevaa kirjavaa joukkoa. Ajattelin paljon häntä, ja ihmettelin, että hän oli tunkeutunut niin syvälle sieluuni.
Tässä kaupunginosassa tapasin muutaman vanhan armenialaisen papin, joka opetti minulle turkin kielen ensimmäiset alkeet. En vielä rakastanut tuota maata niin kuin myöhemmin, vaan tarkastelin sitä, kuten matkailija; ja Stambulia, jota kristityt pelkäsivät, tuskin tunsin.
Kolmen kuukauden aikana asuin Perassa koettaen keksiä keinoja toteuttaakseni mahdottoman suunnitelmani: mennä asumaan hänen kanssaan Kultaisen sarven toiselle rannalle, elämään muhamettilais-elämää, hänen elämäänsä, omistamaan hänet kokonaisia päiviä, ymmärtämään ja saamaan selville hänen ajatuksensa, lukemaan hänen sydämensä pohjalta noita tuoreita, kesyttömiä ajatuksia, joita tuskin olin aavistanutkaan noina Salonikin öinä — ja ottamaan hänet täydellisesti itseäni varten.
Taloni oli Peran kaukaisimmissa perukoissa, korkealla. Sieltä näkyi Kultainen sarvi ja kaukainen muhamettilaiskaupunki. Kesän kauneus muutti asumukseni viehättäväksi. Opetellen Islamin kieltä suuren avonaisen ikkunani ääressä annoin katseeni liitää vanhan, auringossa kylpevän Stambulin yli. Aivan perällä, kypressimetsikössä, näkyi Eyoub, minne hänen kanssaan olisi ollut suloista mennä kätkemään olemassaolonsa, salaperäinen tuntematon paikka, missä elämämme olisi saanut oudon, suloisen kehyksen.
Majaani ympäröivät Stambulia korkeammalla olevat maa-alueet, joiden hautojen välissä kasvoi kypressejä, ja autiot kentät, joilla harhailemalla olen viettänyt monta yötä hakien varomattomia seikkailuja armenialais- tai kreikkalaistyttöjen kanssa.
Sydämeni sisimmässä pysyin kumminkin uskollisena Aziyadélle, mutta päivät kuluivat eikä häntä kuulunut…
Noista kauniista olennoista on minulle jäänyt vain viehätyksetön muisto, jonka aistien kuumeinen kiihko jättää. Mikään muu ei milloinkaan kiinnittänyt minua yhteenkään heistä, ja unhotin heidät pian.
Mutta kuljeskellessani öillä hautausmaalla tapasin siellä usein vaarallistakin väkeä.
Kolmen ajoissa eräänä aamuna astui eräs mies esiin muutaman kypressin takaa ja sulki tieni. Hän oli yövartia, jolla oli aseinaan: pitkä raudoitettu keppi, kaksi pistoolia ja tikari. Minä olin aseeton.
Ymmärsin heti mitä mies halusi. Hän olisi pikemmin riistänyt henkeni kuin luopunut suunnitelmastaan.