Kun kuukausi on loppunut puretaan ne kaikki ja viedään pois. Karagueuz palaa vuodeksi laatikkoonsa, eikä hänellä, millään tekosyylläkään, ole oikeutta tulla sieltä ulos.
18.
Perassa tulee ikävä ja muutan pois. Menen asumaan vanhaan Stambuliin, vieläpä Stambulin toiselle puolellekin, Eyoubin pyhään esikaupunkiin.
Siellä on nimeni Arif-Effendi; oikeaa nimeäni ja tointani ei kukaan tiedä. Kunnon muhamettilaisilla, naapureillani, ei ole aavistustakaan kansallisuudestani; mutta se on heistä yhdentekevää, ja minusta myös.
Olen siellä kahden tunnin matkan päässä Deerhound'ista, melkein maalla, majassa, joka kuuluu minulle yksin. Turkkilainen kortteli on mahdollisimman kirjava: Vilkasliikkeinen kyläkatu basaareineen, kahviloineen, telttoineen ja vakavine dervisheineen, jotka polttavat nalguilheitaan mantelipuitten alla. Tori, jota koristaa vanha, jykevä suihkulähde valkeasta marmorista, ja jolla toisensa kohtaavat kaikki taloista tulevat mustalaiset, temppuilijat ja karhuntanssittajat. Tällä torilla on yksinäinen maja, joka nyt on meidän.
Alakerrassa on kalkilla rapattu käyttämätön eteinen, joka on valkoinen kuin lumi. Me avaamme sen vain iltaisin nähdäksemme ennen maata menoamme, olisiko joku piiloutunut sinne. Samuel väittää, että siellä kummittelee.
Ensimmäisessä kerroksessa on minun huoneeni, jonka kolme ikkunaa ovat tuolle jo mainitulle torille päin. Samuelin pieni huone ja haremlike ovat itään, Kultaiselle sarvelle päin.
Kun vielä nousemme kerroksen, olemme katolla, joka on tasainen, kuten Arabiassa. Sitä varjostaa viiniköynnös, joka valitettavasti kyllä on jo pahoin kellastunut marraskuun tuulessa.
Aivan majan vieressä on vanha kylämoskeija. Kun ystäväni muozzin nousee minareetiinsa, ja saapuu kattoni tasalle, niin lähettää hän minulle, ennen kuin hän laulaa rukouksensa, ystävällisen salam'in.
Näköala on kaunis täältä korkealta. Taustalla on Kultainen sarvi ja Eyoubin synkät maisemat, tuo pyhä moskea, joka marmorin valkoisena kohoaa salaperäisestä, satavuotisesta metsiköstään, ja sitten alakuloisia kukkuloita synkkine värivivahduksineen, johon on siroiteltu marmoria — ääretön hautausmaa, oikea kuolleitten kaupunki.