Emme kuitenkaan voi nukkua kadulla. Selitämme, väittelemme, kohtelemme Zapteja hyvin korskeasti, ja taas pääsemme pulasta pelkällä hävyttömyydellä.
Saavumme majaan, missä Aziyadé meitä odottaa tyrmistyneenä ja kauhuissaan.
Koirat ulvovat kuulle valittavasti, mikä muuttaa aseman vieläkin sekavammaksi.
Salaperäisen näköisenä selittävät Ahmet ja Aziyadé minulle, että koirat ulvovat pyytääkseen Allahilta jotakin salaperäistä leipää, jota niille eräinä juhlallisina hetkinä jaetaan, ja jota ihmiset eivät näe.
Pimennys jatkaa kulkuaan ampumisesta huolimatta. Sen laatta on aivan erikoisen punainen, johtuen kai jostakin ilmakehän erikoisesta laadusta.
Koetan selittää ilmiötä kynttilän, appelsiinin ja peilin avulla — vanha koulumenetelmä.
Tyhjennän koko logiikkani mutta oppilaani eivät käsitä. Kuullessaan tuon aivan mahdottoman otaksuman, että maa olisi pallonmuotoinen, istuutuu Aziyadé arvokkaasti, eikä millään usko minun puhuvan tosissani. Tunnen olevani onnistumaton opettaja, kamala kuva! ja purskahdan hurjaan nauruun. Syön appelsiinin ja välitän viis kaikista todisteluista.
Mitäpä hyvää on muutoin koko tuosta tyhmästä tieteestä, ja miksi riistäisimme heiltä luulon, joka tekee heidät viehättävämmiksi?
Ja niinpä alamme mekin kaikki kolme ampua ikkunoista kuuta, joka yhä on verisen näköinen tuolla korkealla, säteilevällä taivaalla, kimaltelevien tähtien keskellä.
27.