Heidän "rouvansa" oli italialainen.
34.
Eyoubissa, tammik. 20 p:nä.
Eilen loppui hiljalleen kansainvälisten neuvottelujen suuri pilanäytelmä. Kun juttu on mennyt hullusti, lähtevät heidän ylhäisyytensä tiehensä. Lähettiläätkin sälyttävät matka-arkkunsa, ja niin on Turkki lain ulkopuolella.
Hauskaa matkaa koko joukolle! Onneksi me, me jäämme. Eyoubissa ollaan hyvin tyyniä ja hyvin päättäväisiä. Turkkilaisiin kahviloihin, vaatimattomimpiinkin, kokoontuvat rikkaat ja köyhät erotuksetta, pashat ja rahvaan miehet… Oi tasa-arvoisuus, tuntematon demokratisille kansoillemme, länsimaisille tasavalloillemme!… Siellä on oppinut, joka selvittelee läsnäoleville päivän uutisten konstikkaita kirjaimia; jokainen kuuntelee hiljaa ja vakavasti. Ei kuulu riidan melua, ei vuoda olut ja absintti, joita meidän syrjäkapakoissamme käytetään. Eyoubissa politikoidaan vilpittömästi ja hartaasti.
Ei pidä joutua toivottomaksi kansan vuoksi, jossa on säilynyt niin paljon uskoa ja vakavaa rehellisyyttä.
35.
Tänään, tammikuun 22 p:nä, ovat ministerit ja valtakunnan korkeat virkamiehet, kokoontuneina juhlalliseen istuntoon Korkean Portin tavan mukaan yksimielisesti päättäneet hylätä Euroopan ehdotukset, joitten alta he näkivät pyhän Venäjän pukinsorkan pistävän esiin. Ja onnentoivotusadresseja saapuu kaikilta puolin valtakuntaa noille miehille, jotka ovat tehneet tuon toivottoman päätöksen.
Kansallinen innostus oli suuri kokouksessa, jossa ensi kertaa nähtiin tuo tavaton seikka: kristityt istuivat muhamettilaisten rinnalla, armenialaiset papit dervishien ja scheik-ul-islamin vieressä; siellä kuultiin muhamettilaisten suista ensikertaa nuo mahdottomat sanat: "Meidän kristityt veljemme."
Suuri veljeyden ja yksimielisyyden henki yhdisti silloin ottomanisen valtakunnan erilaiset uskontunnustukset, yhteisen vaaran uhatessa. Armenialais-katolinen pappi piti tässä seurassa seuraavan oudon, sotaisen puheen: