Djénanen kirje ei miellyttänyt Andréta, joka ei pitänyt sitä luonnollisena. "Jos hänen kiintymyksensä oli niin syvä — näin hän ajatteli — hän olisi ennen kaikkea ja kaikesta huolimatta tahtonut sanoa minulle hyvästi joko Stambulissa tai Salonikissa: tämä tuntuu teennäiseltä."

André tunsi itsensä pettyneeksi, hänen luottamuksensa Djénaneen alkoi horjua, ja tämä häntä pahoitti. Hän unhotti, että tuo nainen oli itämaalainen, ja sentähden paljoa uhkuvampi tunteiltaan kuin europpalaisnaiset, ja sitäpaitsi paljoa arvoituksellisempi.

Andrén teki mieli vastauksessaan kohdella Djénanea lapsena, niinkuin hänen joskus oli tapana: "Olento, joka tuo kärsimyksen mukaansa! Siinä siis tuo onnettomuutta tuottava mies, jonka kuitenkin itse olette selittänyt vuoden 1830:n jälkeen olevan vanhanaikaisen…"

Mutta hän pelkäsi menevänsä liian pitkälle, ja vastasi sentähden tuolle naiselle vakavasti, että hän oli loukannut häntä syvästi päästäessään hänet matkustamaan sillä tavoin.

Oli mahdotonta olla suoranaisessa yhteydessä Djénanen kanssa, hänen ollessaan suljettuna lumottuun palatsiinsa Bounar-Bachissa; kaikkien kirjeiden täytyi kulkea Stambulin tietä, Zeynebin tai Mélekin, tai muiden apurien käsien kautta.

Kolmen viikon kuluttua André sai Zeynebin kirjeessä nämä rivit:

André, kuinka voitte yleensä loukkaantua mistään sellaisesta, minkä minä voin sanoa tai tehdä, minä, joka olen mitätön teidän rinnallanne? Ettekö tiedä, että koko kiintymykseni, kaikki ajatukseni ovat niin halpoja, että teidän jalkanne voivat niitä polkea. Vaalennut matto vielä kauniine kuosineen, jolle teidän on oikeus laskea jalkanne. Sellainen minä olen ja kuitenkin te voitte suuttua minulle ja kantaa kaunaa minua vastaan.

Djénane.

Tästä André jälleen täydelleen tunsi itämaalaisnaisen, hän oli siitä ihastunut ja heltynyt ja kirjoitti hänelle heti, tehden sen tällä kertaa hellää kiintymystä uhkuvin sanoin — ja sitä suuremmalla syyllä, kun Zeyneb kirjeessään mainitsi: "Djénane on sairas siellä kaukana maalla, hänellä on hellittämätön kuume, joka saa isoäitimme levottomaksi, ja jonka laatua lääkäri ei oikein ymmärrä."

Useita viikkoja myöhemmin Djénane kiitti häntä tällä lyhyellä kirjeellä, joka sävyltään on yhtä itämaalainen kuin edellinenkin: