Samana päivänä, ja juuri samana hetkenä tuo pieni salaperäinen naisparka, joka oli toimeenpannut tuon seikkailukkaan retken Tshiboukliin, valmistautui astumaan yli Yldizin hirvittävän kynnyksen pelätäkseen viimeisen valttinsa. Hän oli palannut Kultaisen-Sarven vastakkaisella rannalla olevaan Khassim-Pashaan, ja asusti nyt entisessä tyttö-huoneessaan tuskallisten ikkuna-ristikkojen takana, paraikaa innokkaasti häärien peilin edessä. Pitkälaahuksinen hopealla kirjailtu harmaa puku, joka edellisenä päivänä oli saapunut kuuluisalta naistenräätäliltä Parisista, saattoi hänet näyttämään tavallista solakammalta, hienommalta ja notkeammalta. Hän tahtoi olla hyvin kaunis sinä päivänä, ja hänen molemmat serkkunsa, yhtä levottomina kuin hän siitä, mitä oli tapahtuva, avustivat syvän hiljaisuuden vallitessa hänen pukeutumistaan. Ja tuo hame puki häntä erinomaisesti, rubiinit sointuivat niinikään hyvin puvun harmaaseen kankaaseen. Oli jo kiire… Laahus nostettiin nauhalla vyötäisten varaan, sillä tätä vaatii hovitapa hallitsijan puheille pääsijältä; tämä hovi-laahus tosin on välttämätön olemassa, mutta ei yksikään nainen, joka ei ole täysiverinen prinsessa, saa laahuksellaan lakaista palatsin komeita mattoja. Sitten verhottiin vaaleatukkainen pää "jakirak'iin", tuollaiseen vanhanaikaiseen valkoiseen harsoon, jota ylhäiset naiset vieläkin käyttävät erityisissä tilaisuuksissa, liikkuessaan ajoneuvoissa tai veneessä, ja joka täytyy olla yllä Yldiz-palatsiin pyrkijällä, sinne kun ei päästetä ketään "tsharshaf'iin" puettua naista.
Nyt oli hetki tullut; "Zahidé" suuteli jäähyväisiksi serkkujaan, astui alas portaita ja istuutui kuomivaunuihinsa, joita koristivat kullatut lyhdyt ja joita vetivät kultahelaisia valjaita kantavat mustat hevoset. Ja hän läksi ajamaan, kiertokaihtimet laskettuina vaunuikkunain eteen ja välttämättömän eunukin istuessa ajurin vieressä.
Sinä päivänä häntä uhkasi onnettomuus, jota jo oli voinut odottaakin: tuo kahden kuukauden loma, jonka hänen anoppinsa oli hänelle myöntänyt, oli loppuun kulunut, ja Hamdi vaati nyt mahtajan tapaan, että vaimonsa palaisi yhteiseen kotiin. Tämä tapahtui kenties hänen omaisuutensa vuoksi, mutta ehkä rakkaudestakin, sillä olihan Hamdi oivaltanut, että hän oli hänen kotinsa viehätysvoima, vaikka toinen olikin kiehtonut hänen aistinsa. Ja hän tahtoi pitää luonaan heidät molemmat.
Avioero siis, mistä hinnasta tahansa. Mutta kehen turvautua, saavuttaakseen sen?… Hänen isänsä, johon hän myöhemmin vähitellen taas oli kohdistanut hellyytensä, olisi kyllä puhunut hänen puolestaan sulttaanille; mutta hän oli jo vuoden levännyt Eyoubin pyhällä hautausmaalla. Ei ollut siis ketään muuta kuin hänen isoäitinsä, joka oli liian vanha ryhtyäkseen sellaiseen toimenpiteeseen ja ennen kaikkea liian vanhoillinen ymmärtääkseen. Hänen aikanansa, kaksi, kolme jopa neljä aviovaimoa talossa oli ollut luonnollisin asia maailmassa. Europasta se oli tullut, — samoin kuin kotiopettajattaret ja epäusko — tuo uudenaikainen tapa pitää ainoastaan yksi vaimo.
Epätoivossaan "Zahidé" oli päättänyt lähteä heittäytymään sulttaanin äidin jalkojen juureen, hän kun oli tunnettu hyväsydämisyydestään, ja puheille pääsy oli empimättä myönnetty hovimarsalkka Tewfik-Pashan tyttärelle.
Tultuaan Yldizin puutarhojen ison suojamuurin sisäpuolelle, saapuivat mustat kunniavaunut suljetun ristikkoportin eteen, joka johti sulttaanittaren puutarhoihin. Neekeri, kädessä iso vahva avain, tuli avaamaan, ja ajoneuvot, sulttaanittaren liveriin puettujen eunukkien seuraamina, jotka olivat rientäneet esiin auttamaan tulijaa vaunuista, poikkesivat kukkiviin puistokujiin ja pysähtyivät viimein pääoven eteen.
Kaunis anojatar tunsi valmistavat menot, hän kun usein oli ollut tuon hyvän ruhtinattaren suurissa vastaanottajaisissa Bairam-juhlia vietettäessä. Niin kuin oli odottanut, hän tapasikin eteisessä kolmisenkymmentä aivan nuorta orjatarta, jotka olivat ihmeen kauniit ja vallan samalla tavoin puetut kuin sisaret ikään. He olivat järjestyneet kahteen riviin vastaanottamaan hänet. Tervehdittyään häntä kaikki yht'aikaa nuo pienet keijut ympäröivät hänet kuin kevyt, hyväilevä lintuparvi ja veivät hänet "jakmak-saliin", minne jokaisen naisen ensin oli mentävä riisumaan huntunsa. Sanaakaan sanomatta, ja mestarillisen taitavasti, keijukaiset kädenkäänteessä riisuivat häneltä musliini-hunnun, joka oli kiinnitetty lukemattomin nuppineuloin, ja hän seisoi siinä valmiina, eikä ainoakaan tukan kiemura ollut joutunut epäjärjestykseen, kun hänen päähänsä laskettiin se kevyt harsoturbaani, joka kiinnitetään päälaelle diadeemin tavoin ja joka on pakollinen hovissa, missä ainoastaan täysveristen prinsessain on sallittu esiintyä paljain päin. Sitten tuli ajutantti tervehtimään häntä ja viemään hänet odotussaliin — tämä ajutantti oli tietysti nainen, sillä sulttaanittaren asunnossa ei ole mitään mieshenkilöitä; se oli nuori tsherkessiläis-orjatar; tähän toimeen valittiin aina pitkävartaloinen, nuhteettoman kaunis nainen, joka oli puettu kultanyöriseen sotilastakkiin, pitkään vyötäisille kiinnitettyyn laahukseen, ja jolla oli päässä pieni kultakalunalla koristettu upseerinlakki.
Odotussaliin tuli rouva aarremestarinna, hovimenojen määräyksen mukaisesti hetkeksi pitämään vieraalle seuraa; tämä nainen oli luonnollisesti niinikään tsherkessitär, sillä turkkilaisnaisia ei oteta hoviin palvelukseen, niin ylhäiseen toimeen kelpaa ainoastaan hyvästä perheestä lähtenyt tsherkessitär, ja kuului asiaan keskustella hänen kanssaan; joka seurusteli korkeissa piireissä ja itse oli ylhäisönainen.
Kaikki nämä hitaat seremoniat olivat kuolettavan ikäviä, ja "Zahidé" tunsi toiveidensa ja rohkeutensa heikkenemistään heikkenevän…
Sinä hetkenä, jona hänen oli määrä astua tuohon niin vaikeapääsyiseen saliin, missä kalifin äiti paraikaa oli, hän vapisi kuin olisi ankara kuume häntä ahdistanut.