Ja ristien silmänsä hän alkoi lukea vainaajalle isämeidän rukousta latinaksi:
— Pater noster, qui es in coelis, sanctificetur nomen tuum…
Oli niin hiljaa kun kirkossa, alakerrassakin, nuorten iloisen pöydän ääressä. Kaikki läsnäolijat toistivat itsekseen nämä ikuiset sanat.
— Tämä on Yves ja Jean Gaosille, minun veljilleni, jotka hukkuivat Islannin mereen… Tämä on Pierre Gaosille, minun pojalleni, joka hukkui "Zelien" haaksirikkoon…
Sitten kun kukin Gaos oli saanut rukouksensa, hän kääntyi Yvonne muoriin:
— Tämä, hän sanoi, on Sylvestre Moanille.
Ja hän luki rukouksen. Silloin Yann itki.
— … Sed libera nos a malo. Amen.
Sitten ruvettiin laulamaan. Lauluja, joita oli opittu sotapalveluksessa, jossa, niinkun tiedetään, on hyviä laulajia paljon.
Me uljaita poikia olemme, joita
Ei murra, ei voita
Ees kohtalotkaan.
Hei! Eläkööt merimiehet urheakkaat.