Isä vanhus puheli syödessä iloissaan näistä naimisista:
— Gaosia yhä lisääntyy, eikä niistä ole puutetta entisestäänkään
Ploubazlanekissa.
Ja laskien sormilla hän kertoi eräälle morsiamen enolle, kuinka monta sen nimellistä oli: hänen isällänsä, joka oli nuorin yhdeksästä veljestä, oli ollut kaksitoista lasta, jotka kaikki olivat serkusten kanssa naimisissa, ja siitä oli jo siunaantunut Gaosia, huolimatta niistä, jotka olivat Islantiin hukkuneet.
Minä puolestani olen myöskin nainut Gaosin, sukulaisen, ja meillä kahdella on neljätoista lasta.
Ja ajatellessaan tätä lapsilaumaa hän iloitsi ja pudisteli päätään.
Niin, niin! oli ollut työ ja tuska kasvattaissa neljäätoista pientä Gaosia, mutta nyt he pitivät itse huolta itsestään, ja sitten ne 10,000 markkaa, jotka hän oli saanut haaksirikkoutuneesta laivasta, olivat auttaneet heitä hyvälle varallisuuden kannalle.
Ja iloissaan Guermeur serkku myös kertoi seikkailujaan asevelvollisuus ajaltaan, tarinoita Kiinasta, Antilleiltä, Brasiliasta, ja nuoret miehet, joiden kohta piti sinne lähteä, katselivat kummeksien häntä.
Ja vanhat merimiehet, istuen pöydän ääressä, nauroivat lapsellista, hiukan ivallista nauruaan.
Mutta ulkona ei sää asettunut, vaan päinvastoin; myrsky ja sade riehuivat pimeässä yössä. Vaikka oli tarpeellisiin varokeinoihin ryhdytty, niin muutamat kumminkin pelkäsivät satamassa olevia laivojaan, ja tuumivat lähteä niitä katsomaan.
Alakerrasta alkoi kuulua vieläkin iloisempaa mellakkaa, siellä nuoremmat vieraat söivät hääateriaa, istuen sikin sokin miten sattui, ne olivat pikkuserkkuja, jotka milloin oikein huusivat ilosta, milloin nauruun purskahtivat; siiteri jo alkoi vaikuttaa.