"Tuolla onkin", sanoi Tatari, "Taimahan perheen jäseniä. Lapsi, jota haet, on kai myöskin siellä, sekä hänen vanha isoäitinsä, Hapato."
Näimme todella edessämme joukon varjossa istuvia alkuasukkaita, lapsia ja naisia, joiden tummat ääriviivat kuvastuivat säkenöivää merta vasten.
Minun sydämeni löi ankarasti heitä lähestyessämme, ajatellessani, että saisin nähdä tuon tuntemattoman lapsen, jota jo rakastin — pikkuisen villiraukan, jonka mahtavat verisiteet yhdistivät minuun.
"Tämä on Loti, Ruerin veli — tämä on Hapato, Taimahan äiti", sanoi Tatari osoittaen vanhaa naista, joka ojensi minulle tatuoitua kättään.
"Ja tässä on Taamari", jatkoi hän osoittaen lasta, joka istui jalkojeni juuressa.
Olin rakkaasti nostanut syliini veljeni lapsen; katselin häntä koettaen keksiä hänessä Ruerin nyt jo kaukaisia piirteitä. Lapsi oli suloinen, mutta hänen pyöreissä kasvoissaan keksin minä vain hänen äitinsä piirteitä, Taimahan tumman, sametin pehmeän katseen.
Hän näytti minusta myöskin hyvin nuorelta: tässä maassa, missä kasvit ja ihmiset kasvavat perin nopeasti, luulin tapaavani suuren, kolmentoistavuotiaan pojan, jolla olisi syvä katse niin kuin Georgella, ja ensi kertaa valtasi mieleni katkeran surullinen epäily. — — —
XVI.
Taamarin syntymäajan määrääminen oli hyvin vaikeaa, ja minä kyselin sitä turhaan naisilta. Täällä, missä vuodenajat kuluvat huomaamatta, ikuisen kesän vallitessa, on ajantieto epätäydellistä ja vuosia tuskin lasketaankaan.
"Kuitenkin", sanoi Hapato, "on päällikön haltuun jätetty papereita, jonkunlaisia koko perheen lapsien syntymätodistuksia ja niitä säilytetään piirikunnan farehaussa ".