Silloin tällöin kuljimme metsiin rakennettujen kylien läpi, missä varjossa istuvat alkuasukkaat liikkumattomina ja uneksivina kuin aina katselivat kulkuamme. Nuoria tyttöjä erosi ryhmistä tarjoamaan meille nauraen avattuja kookospähkinöitä ja raikasta vettä.
Puolitiessä pysähdyimme vanhan, Teharoan piirin päällikön Tairapan luo. Hän oli vakava, valkotukkainen vanhus, joka tuli meitä vastaan nojaten viehättävän kauniin nuoren tytön olkapäähän.
Hän oli ennen käynyt Euroopassa ja kuningas Louis Philippen hovissa. Hän kertoi meille silloisista vaikutelmistaan ja hämmästyksestään. Olisi luullut kuulevansa vanhan Chactaan kertovan käynnistään Aurinkokuninkaan luona.
XIV.
Noin kello kolmen tienoissa iltapäivällä hyvästelin minä päällikkö Tairapaa ja jatkoin matkaani.
Me kävelimme vielä noin tunnin pitkin hiekkaisia polkuja, mailla, joiden Tatari sanoi kuuluvan kuningatar Pomarélle.
Sitten saavuimme me ihmeteltävän kauniille lahdelle, missä tuhannet kookospalmut taivuttelivat latvojaan merituulessa.
Noitten suurien puiden alla tunsi itsensä yhtä lannistuneeksi, yhtä mitättömän pieneksi kuin suurten kaislojen välissä kulkeva, silmin näkemätön hyönteinen. — Kaikki nuo korkeat, hoikat rungot olivat niin kuin maakin yksitoikkoisesti tuhkanvärisiä; ja siellä täällä heitti pandanus tai kukkien kuormasta notkuva punainen laakeri räikeän läikän tuohon äärettömään, harmaaseen pilaristoon. — Paljas maa oli täynnä korallin sirpaleita, kuivuneita palmunrunkoja, lakastuneita lehtiä. Tummansininen meri läikehti uurtuen valkoisiksi kuohuiksi korallirannikkoa vasten; taivaanrannalla näkyi Tahiti puoleksi usvaan peittyneenä, kirkkaaseen, troopilliseen valoon verhoutuneena.
Ja tuuli vihelsi surullisesti palmukossa kuin jättiläismäisten urkupillien välissä; minun pääni täyttyi raskaista ajatuksista, oudoista tunnelmista — ja veljeni muisto, jota olin tullut manaamaan esille, heräsi uuteen eloon niin kuin minun lapsuuteni muistelmat kohoten menneisyyden yöstä — — —