Päällikkö Tatari, joka palasi saareensa, vei Taimahan ja minut sinne kuningattaren suosituksesta. — Hänen mukanaan oli myöskin kaksi nuorta miestä hänen piiristään ja kaksi pientä tyttöä, jotka pitelivät kissoja nauhasta. Me nousimme venheisiin aivan Ruerin hyljätyn majan luona; sattuma oli sen aiheuttanut.
Tuon matkan varustamisessa oli ollut paljon vastuksia. Amiraali ei voinut käsittää mikä minun päähäni pisti, kun läksin samoilemaan tuota Moorean saarta, ja sen vähän ajan vuoksi, minkä Rendeer tulisi viipymään Papeetessa, ei hän kahteen päivään antanut minulle lähtölupaa. Sitäpaitsi vaikeuttivat silloiset tuulet liikettä molempien saarien välillä ja minun paluuni Tahitiin jäi epävarmaksi.
Tatarin valaanpyyntivenhe laskettiin vesille, matkustajat toivat kevyet tavaransa ja jättivät iloiset hyvästit ystävilleen; me olimme juuri lähdössä.
Viime hetkellä muutti Taimaha mieltään. Hän kieltäytyi tulemasta mukaani. Hän nojasi Ruerin majan seinään ja alkoi itkeä kätkien päänsä käsiinsä. Ei minun rukoukseni, eivätkä Tatarin neuvot voineet mitään tuon naisen äkilliselle päätökselle ja meidän oli pakko lähteä ilman häntä.
XIII.
Ylimenoa kesti melkein neljä tuntia. Aavalla oli tuuli ankara, meri kävi korkeana ja venhe tuli vettä täyteen.
Matkustavat kissat, jotka olivat väsyneet naukumaan, olivat nukahtaneet aivan märkinä pikku tyttöjen viereen, jotka eivät enää näyttäneet elonmerkkiäkään.
Läpikastuneina laskimme me maihin kaukana siitä paikasta, johon olimme pyrkineet, Papetoian piirin naapurilahteen, lumoavaan, villiin seutuun, jossa vedimme venheen kuivalle, korallien päälle.
Täältä oli hyvin pitkä matka siihen piiriin, missä Taimahan vanhemmat ja minun veljeni poika asuivat.
Päällikkö Tauiro antoi oppaakseni poikansa Tatarin ja me lähdimme molemmat kulkemaan tuskin näkyvää polkua ihmeteltävän palmu- ja pandanusholvin alla.