Suurivartaloinen Teharo asteli rinnallani uneksien ja hiljaisena kuin maori, ja minä talutin kädestä veljeni poikaa.
Toisinaan helähti Taamarin pehmeä ääni luonnon yksitoikkoisen, suuren kohinan keskeltä: hänen lapselliset kysymyksensä olivat hajanaisia ja omituisia. — Ymmärsin kuitenkin vaivatta tuon pienen olennon kieltä, jota monet Tahitin rannikkomurretta puhuvat eivät olisi käsittäneet; hän puhui melkein puhdasta, vanhaa maorikieltä.
Mereltä pisti näkyviin Tahitista varomattomasti palaava purjevene. Se pääsi pian riuttojen sisäpuolella olevaan lammikkoon, aivan kallellaan voimakkaan pasaadituulen painamana.
Siitä nousi muutamia alkuasukkaita, kaksi nuorta tyttöä, jotka rupesivat juoksemaan aivan märkinä heittäen tuulen vietäviksi naurunsa odottamattomat helähdykset.
Sieltä nousi myöskin vanha mustahameinen kiinalainen, joka pysähtyi hyväilemään pientä Taamaria, ja otti pussistaan makeisia antaen ne hänelle.
Tuon vanhuksen lapselle osoittama mielenkiinto ja hänen katseensa synnyttivät mielessäni kamalan ajatuksen. — — —
Aurinko laski, kookospalmut heiluivat päittemme yläpuolella pudistellen päällemme tuhatjalkaisensa ja skorpiooninsa — Kävi puuskia, jotka koukistivat palmuja kuin kaislikoita; kuihtuneet lehdet pyörivät hurjasti alastomalla maalla — — —
Minun mieleeni tuli se luonnollinen ajatus, että minun täytyisi jäädä useiksi päiviksi tälle saarelle, ennenkuin venhe saattaisi lähteä merelle; sellaista tapahtui usein Tahitin ja Moorean välillä. Rendeerin lähtö oli määrätty tapahtumaan ensi viikon alkupäivinä; minun poissaoloni ei viivyttäisi sitä tuntiakaan — ja viimeiset hetket, jotka olisin voinut viettää Rarahun seurassa — viimeiset elämässä — haihtuisivat näin, kaukana hänestä.
Kun me palasimme, tuli yö todenteolla. — Minä en ollut edeltäpäin ajatellut tuota yötä, enkä sitä synkkää vaikutusta, minkä sen tulo aiheutti.
Minä aloin myöskin tuntea kuumeen tuottamaa ahdistusta ja janoa; — tämänpäiväiset elävät vaikutelmat olivat kai tuoneet sen yhdessä väsyttävän liikarasituksen kanssa.