"Kuningatar pyytää teitä, Loti", sanoi hän, "asettumaan pianon ääreen ja soittamaan meluisimman valssin, minkä osaatte, soittamaan sen hyvin nopeasti, ja siirtymään sitte keskeytyksettä toiseen tanssiin, ja sitte vielä kolmanteen, että laimeneva karkelo elostuisi taas".
Minä soitin kuin kuumeessa, huumaten itseni, kaikkea mitä satuin keksimään. — Minun onnistui hetkeksi elostuttaa tanssi; mutta vilkkaus oli vain teennäistä — ja minä en voinut kannattaa sitä pitempää aikaa.
XXXIV.
Kun sali kello kolmen seudussa aamulla tyhjeni istuin minä vielä pianon ääressä soittaen en tiedä mitä mieletöntä säveltä, jota säesti ulkona, kaukaisuudessa kohiseva upa-upa.
Olin yksin vanhan kuningattaren kanssa, joka oli jäänyt istumaan suureen, kultaiseen nojatuoliinsa miettivänä ja liikkumattomana. — Hän oli synkän, epämuotoisen jumalan kuvan näköinen, vielä kesyttömällä ylellisyydellä koristettuna.
Pomarén salilla oli tuo tanssiaisten jälkeinen surullinen ulkonäkö: suuri epäjärjestys, suuri tyhjä sali ja yötuulen tuivertamat kynttilät sammumaisillaan haarukoissa.
Kuningatar nousi vaivaloisesti ylös poimuisessa, kirjaillussa samettihameessaan — Hän näki Rarahun vaieten seisovan oven vieressä. — Hän ymmärsi ja pyysi häntä tulemaan sisään.
Rarahu astui eteenpäin — — — arkana, silmät maahan luotuina, ja lähestyi kuningatarta — Ilmestyen tanssiaisten jälkeen tähän tyhjään saliin, tässä hiljaisuudessa, valkeine, musliinisine laahushameineen, paljaine jalkoineen ja valtoimine hiuksineen ja valkoisine gardeniaseppeleineen — silmät kyyneleiden suurentamina — oli hän kuin hengetär, kuin ihana, yöllinen näky.
"Sinulla on epäilemättä jotain sanottavaa minulle, Loti. Sinä kai pyytäisit minua pitämään huolta hänestä?" sanoi vanha kuningatar hyväntahtoisesti. "Mutta minä pelkään, ettei hän tahdo .."
"Madame", vastasin minä, "hän lähtee huomenna Papeuririin ystävättärensä Tiahuin vieraaksi. — Pyydän teitä, ettette hylkäisi häntä siellä, ettekä täälläkään. Häntä ei enää tulla näkemään Papeetessa."