XIV.
Rarahulla oli kaksi musliinihametta, toinen valkea, toinen punainen, jotka hän vuorotellen puki sini-keltaisen pareonsa päälle, kun hän sunnuntaisin meni protestanttien lähetyskirkkoon Papeetessa. Sellaisina päivinä piti hän hiuksiaankin kahdella pitkällä, mustalla, hyvin paksulla palmikolla, ja sitä paitsi asetti hän korvansa taa (samaan paikkaan, missä vanhoilla notarioilla on tapana pitää kyniään) suuren malvan kukan, jonka tulipunainen väri valoi läpinäkyvän kalpeuden hänen kuparinvärisille poskilleen.
Hän jäi ainoastaan hyvin lyhyeksi hetkeksi Papeeteen jumalanpalveluksen jälkeen ja vältti nuorten naisten seuraa ja puoteja, joissa kiinalaiset kauppiaat myivät teetä, torttuja ja olutta. Hän oli hyvin kiltti ja pitäen Tiahuita kädestä palasi hän Apiréhen riisuakseen pukunsa.
Pieni, hillitty hymy, pieni kaino irvistys olivat ainoita salaisen yhteisymmärryksen merkkejä molempien pikkutyttöjeni puolelta, kun me sattumalta kohtasimme toisemme Papeeteen puistokujilla…
XV.
Rarahu ja minä olimme jo viettäneet monta tuntia yhdessä Fataua-puron rannalla, uimapaikallamme guavepensaiden alla, kun Pomaré esitti omituisen avioliittotarjouksensa.
Ja Pomaré, joka tiesi kaikki mitä hän halusi tietää, oli siitä täysin selvillä.
Minä olin epäröinyt hyvin kauan — minä olin kaikin voimin ponnistellut sitä vastaan — ja tuo omituinen tilanne oli vastoin kaikkea todennäköisyyttä jatkunut jo monen päivän aikana: kun me ojennuimme ruohokkoon levätessämme yhdessä päivällisunta ja Rarahu kietoi käsivartensa ympärilleni, nukahdimme me rinnatusten melkein kuin kaksi veljestä.
Me näyttelimme molemmat perin lapsellista ilveilyä, ja varmasti ei kukaan olisi voinut aavistaa sellaista. Jos minä olisin ollut muutamaa vuotta vanhempi, olisin minä ehkä nauranut itselleni, tuntiessani Tahitilais-tyttöä kohtaan samaa kuin se, " mikä sai Faustin epäröimään Margaretan kynnyksellä ". Se olisi kaikissa tapauksissa huvittanut Rendeerin esikuntaa ja tehnyt minut perin naurettavaksi Tétuaran silmissä. — — —
Rarahun ijäkkäillä vanhemmilla, joita aluksi olin pelännyt pahoittavani, oli tästä kysymyksestä hyvin omituinen käsitys, jota Euroopassa ei olisi hyväksytty. Minä pääsin pian heidän ajatustensa perille.