He tuumivat mielessään, ettei suuri, nelitoistavuotias tyttö enää ole lapsi, eikä myöskään luotu elämään yksin… Hän ei saanut menettää neitsyyttään Papeetessa; niin ymmärtäväinen tulisi hänen olla; siinä kaikki mitä he vaativat.
Heidän mielestään oli Loti siinä suhteessa parempi kuin joku muu. Loti oli nuori niin kuin tyttökin, tuntui heistä hyvänluontoiselta ja näytti pitävän hänestä… ja sitten kun molemmat vanhukset olivat ajatelleet asiaa, huomasivat he, että niin oli hyvä.
Johnkin, minun rakas veljeni John, joka katseli kaikkea ihmeteltävän puhtailla silmillään, ja joka tunsi tuskallista hämmästystä, kun hänelle kerrottiin minun öisistä kävelyretkistäni kuningattaren puutarhoissa Faïmanan seurassa, — Johnkin oli perin suopea tuolle pikkutytölle, joka oli lumonnut hänetkin. — Hän piti Rarahusta hänen lapsellisen viattomuutensa ja hänen suuren rakkautensa tähden minua kohtaan; hän oli taipuvainen antamaan Harry-veljelleen anteeksi kaiken, kun Rarahu oli kyseessä. — —
Siitä johtui se, että kun kuningatar ehdotti minulle avioliittoa pikku Rarahun kanssa Apirén-piiristä, ei tahitilainen avioliitto meidän välillämme voinut enää olla muuta kuin muodollisuus.
XVI.
Palatsin oloja.
Ariifaité, prinssipuoliso, näytteli aivan mitätöntä poliittista osaa Pomarén hovissa.
Kuningatar, joka tahtoi antaa Tahitille komean kuningassuvun, oli valinnut hänet sen vuoksi, että hän oli suurin ja kaunein mies, mitä hänen saariryhmältään saattoi löytää. Hän oli vieläkin kasvultaan majesteetillinen, uhkea ukko, valkeine hiuksineen ja säännöllisine, jaloine kasvonpiirteineen.
Mutta hänestä ei juuri ollut vieraille näytettäväksi, sillä hän piti itsepäisesti aivan liian vähän vaatteita yllään; yksinkertainen tahitilainen pareo oli hänestä riittävä, eikä hän ollut koskaan tottunut mustaan pukuun.
Sitäpaitsi joi hän itsensä usein humalaan, ja sen vuoksi näytettiin häntä vain harvoin.