Tästä avioliitosta oli syntynyt oikeita jättiläisiä, mutta he kuolivat kaikki samaan parantumattomaan tautiin niin kuin nuo suuret tropilliset kasvit, jotka versovat määrättynä vuodenaikana ja kuihtuvat syksyn tullen.
He kuolivat kaikki keuhkotautiin ja sanomattomalla surulla näki kuningatar toisen toisensa jälkeen katoavan.
Vanhin poika, Tamatao, oli saanut puolisoltaan, kauniilta kuningatar Moëlta, pienen, suloisen ja viehättävän prinsessan, Tahitin tulevan kruununperijättären, pikkuisen Pomaré V:nen, jolle hänen isoäitinsä, Pomaré IV, tuhlasi koko intohimoisen hellyytensä.
Lapsi, joka 1872 oli kuusivuotias, osoitti jo nyt perinnöllisen taudin oireita, ja monta kertaa olivat isoäidin silmät täyttyneet kyynelillä hänen lasta katsellessaan.
Tuo tietty sairaus ja varma kuolema lisäsivät tuon pienen olennon, viimeisen Pomarén, viimeisen Tahiti-saarien kuningattaren viehkeyttä. Hän oli yhtä ihastuttava, yhtä oikukas kuin sairas pikku prinsessa, joka ei koskaan ole kuullut vastaväitteitä, suinkin saattaa olla. Hän osoitti minulle kiintymystä, mikä puolestaan lisäsi kuningattaren minuun kohdistamaa suosiota.
XVII.
Voidakseni puhua Rarahun kieltä ja ymmärtää hänen ajatuksiaan — sekä hassuimpia että syvällisimpiä — päätin minä oppia maorikielen.
Siinä tarkoituksessa hankin minä eräänä päivänä Papeetessa Pipcusmunkkien sanakirjan — vanhan, pienen kirjan, josta on ollut vain yksi painos ja jonka harvoja kappaleita on nykyään melkein mahdoton saada…
Tämä kirja antoi minulle ensimäiseksi omituisen käsityksen polynesialaisista oloista — avasi minulle kokonaisen tutkimattoman unelmien ja opintojen piirin.