Tästä lähtien tapaa Lotin päiväkirjasta vain silloin tällöin jälkiä hänen kaukaisesta Polynesiasta sydämensä syvyyksissä säilyttämistään muistoista. — Rarahun kuva loittonee ja kalpenee hänen mielessään.
Nämä katkelmat ovat sekaantuneet kuumeisen, hiukan eksentrisen elämän seikkailuihin; hän on milloin siellä, milloin täällä — paraasta päästä Afrikassa — ja myöhemmin Italiassa.
Katkelmia Lotin päiväkirjasta.
Sierra Leone, maaliskuulla 1875.
Oi, minun rakkahin, pieni armaani, emmekö tapaa toisiamme koskaan siellä — rakkaalla saarellamme iltaisin istumassa korallirannikolla? — — —
Bobdiara (Senegambia) lokak. 1875.
Siellä on nyt suurten sateiden aika — jolloin vaaleanpunaiset kukat, samanlaiset kuin meidän lumivuokkomme, peittävät maan; — sammaleet ovat kosteat, metsät vettä tulvillaan.
Aurinko laskee täällä himmeänä ja veripunaisena hiekkameren yksinäisyyteen. Siellä on kello kolme aamulla, on aivan pimeä yö, Tupapahut harhailevat metsissä. — — —
Kaksi vuotta on jo kulkenut noiden muistojen yli, ja minä rakastan tuota maata kuin ensimäisinä päivinä: — vaikutelmat pysyvät kuin Brigtburyn ja isänmaan muistot — kun niin monet muut ovat kalvenneet sen jälkeen.
Suurien puiden alla, minun vehreyden peittämä majani — ja pieni, kesytön armaani! — — — Jumalani, enkö saa koskaan nähdä häntä — enkö enää koskaan saa kuulla ruokopillin soivan valittavasti, illalla, rannan kookospalmujen alla? — — —