"Loti", kysyi Tiahui aluksi. "Mitä nuo tekevät?"… Hän osoitti sormellaan erästä ryhmää naisia, jotka lievästi maalattuina, puettuina pitkiin, räikeävärisiin tunikoihin, istuivat upseerien seurassa vihreällä liinalla peitetyn pöydän ympärillä. He liikuttelivat kultarahoja ja pieniä, maalattuja kortteja, joita he nopeasti muuttelivat sormissaan, samalla kuin heidän mustissa silmissään säilyi muuttumaton eksoottisen välinpitämätön ja imarteleva ilme.
Tiahuilla ei ollut aavistustakaan poker ja baccara pelien salaisuuksista ja hän käsitti vain epätäydellisesti ne selitykset, mitä minä saatoin antaa hänelle.
Kun pianon ensimäiset äänet alkoivat kaikua lämpimässä, kirkkaassa ilmassa, syntyi hiljaisuus ja Rarahu kuunteli haltioituneena… Mikään sellainen ei ollut koskaan tavannut hänen korviaan; hänen omituiset silmänsä laajenivat hämmästyksestä ja ihastuksesta. Rummut olivat myöskin vaienneet ja meidän takanamme tunkeilivat ihmiset vaiti ollen — kuului vain keveitten kankaiden kahina ja suurten yöperhosten surina, kun ne siivillään koskettelivat kynttilöiden liekkejä, ja Tyynen meren kaukainen kohina.
Silloin näyttäytyi Ariitéa, korkea-arvoisen englantilaisen upseerin saattamana, ja valmistautui alkamaan valssin.
"Hän on hyvin kaunis, Loti", sanoi Rarahu aivan hiljaa.
"On, hyvin kaunis, Rarahu", vastasin minä…
"Ja sinä menet tuohon juhlaan ja sinun vuorosi tulee tanssia hänen kanssaan ja pitää häntä rintaasi vasten, kun Rarahu saa palata aivan yksin Tiahuin kanssa ja mennä surullisena levolle Apiréssä!" — —
"Ei, sinä et todella saa Loti, sinä et saa mennä!" sanoi hän kiivastuen äkkiä. "Minä olen tullut hakemaan sinua!" — — —
"Saatpa kuulla, Rarahu, kuinka kauniisti piano tulee soimaan minun sormieni kosketuksesta; sinä saat kuulla minun soittavan, eikä suloisempi musiikki ole koskaan korviasi hyväillyt. Sitten saat mennä, sillä yö pimenee. Huominen päivä tulee pian ja huomenna olemme me yhdessä…"
"Herran tähden, Loti, sinä et saa mennä!" toisteli hän taas lapsellisella, raivosta värisevällä äänellään…