Vikkelästi kuin nuori, hermostunut ja kiukkuinen kissa, riisti hän pois minun kultaneyleeni, rypisti kaulukseni ja repi rikki ylhäältä alas saakka minun kunnianarvoisan, britannialaisen paidanrintani…

Minä en tosiaankaan voinut noin pahoin pideltynä mennä kuningattaren tanssiaisiin, vaan olin pakotettu pitämään hyvänäni huononkin pelin ja nauraen seuraamaan Rarahua Apiré-piirin metsiin…

Mutta kun me olimme yksin maalla, kaukana juhlan melusta, keskellä metsiä ja pimeyttä, oli minusta kaikki tyhmää ja ikävää: yön tyyneys ja taivas, josta säteilivät tuntemattomat tähdet, ja tahitilaisten kasvien suloiset tuoksut, kaikki, vieläpä tuon viehättävän lapsen äänikin, hänen, joka kulki rinnallani… Minä ajattelin Aritéaa ja hänen pitkää, sinistä satiinihamettaan, kuinka hän tanssi valssia tuolla kuningattaren luona, ja tulinen intohimo veti minua hänen puoleensa. — Tänä iltana oli Rarahu kääntynyt väärälle suunnalle vetäessään minut mukaansa yksinäisyyteensä.

XXII.

Loti sisarelleen Brightburyssä.

Papeete 1872.

Rakas pikku sisko!

Nyt olen minäkin tenhon vallassa, tämän maan tenhon, joka ei muistuta mitään muuta maata. — Minä luulen, että katselen sitä samoin silmin kuin Georges ennen, katselen sitä saman taikapeilin kautta. On tuskin kahta kuukautta siitä, kun minä astuin tälle saarelle — ja jo nyt olen antautunut vangiksi. — Ensi päivien pettymys on nyt kaukana ja minä luulen, että minä, niinkuin Mignon sanoi, tahtoisin elää, rakastaa ja kuolla täällä…

Me tulemme viipymään tässä maassa vielä kuusi kuukautta; sen päätti eilen päällikkömme, joka myöskin viihtyy täällä paremmin kuin muualla: Rendeer ei lähde ennen lokakuuta; ja siihen mennessä olen minä ehtinyt täydellisesti vajota tähän suloisesti tylsyttävään oloon, siihen mennessä on minusta ehtinyt tulla alkuasukas enemmän kuin puoleksi; ja minä pelkään, että lähtöhetki tulee tuntumaan minusta kauhean katkeralta…

Minä en voi kuvata kaikkia tuntemiani outoja mielialoja, kun joka askeleella kohtaan muistoja kahdenneltatoista vuodeltani… Kun olin pikku poika ja vielä kotilieden ääressä, ajattelin Oceaniaa; tuntemattomuuden haaveellisen hunnun läpi olin jo aavistanut ja käsittänyt sen sellaiseksi kuin sen nyt olen huomannut. — Kaikki nuo näköalat olin jo nähnyt, kaikki nuo nimet tunsin minä jo, ja kaikki nuo henkilöt ovat aivan samoja, jotka liikkuivat minun lapsuuteni unelmissa, niin että joskus luulen nytkin uneksivani…