Haeppa Georges'n jälkeensä jättämistä papereista ajan jo puoleksi vaalentama valokuva; se esittää pientä mökkiä, joka on rakennettu meren rannalle jättiläismäisen kookospalmun varjoon, aivan vehreyden peittoon. — Se oli hänen asuntonsa. — Se on vielä paikoillaan…

Sitä näytettiin minulle, mutta se ei olisi ollut tarpeellista, — minä olisin tuntenut sen itsestänikin…

Se on ollut tyhjänä hänen lähdöstään saakka, merituuli ja vuodet ovat saattaneet sen rappeutumaan ja hajoamaan liitoksistaan, pensaikot ovat peittäneet sen, ja vanilja verhoo sen sisäseinät, mutta se on säilyttänyt Georges'n tahitilaisen nimen ja sitä sanotaan yhä " Ruérin majaksi ".

Monet alkuasukkaat muistelevat vielä kunnioittavasti Ruérin nimeä — etenkin kuningatar, joka hänen muistonsa tähden pitää minusta ja ottaa minut ystävällisesti vastaan.

Sinä, sisareni, olit Georges'n uskottu, sinä varmaankin tiesit, että tahititar, jota hän rakasti, eli hänen rinnallaan ne neljä vuotta, jotka Georges vietti täällä…

Ja minä, joka silloin olin vain pieni lapsi, arvasin omin päin sen, mitä minulle ei tahdottu kertoa; minä tiesin myöskin, että hän kirjoitti veljelleni ja minä näin hänen pöydällään kirjeitä vieraalla kielellä, jota nyt alan puhua ja ymmärtää.

Hänen nimensä oli Taïmaha. Hän ei asu kaukana täältä, eräällä läheisellä saarella, ja minä tahtoisin mielelläni tavata häntä. Olen usein halunnut ottaa selkoa hänestä, mutta viime hetkessä epäröinyt; määrittelemätön tunne, kuin epäilys, on pysäyttänyt minut, kun juuri olen ollut koskettamaisillani tuhkaan ja alkamaisillani tutkia veljeni entistä, yksityistä elämää, jonka ylle kuolema on levittänyt pyhän verhonsa.

XXIII.

Kansantaloutta ja filosofiaa.

Tahitilaiset muistuttavat luonteeltaan jossain määrin pikku lapsia. He ovat oikullisia ja kummallisia -saattavat yht'äkkiä ja ilman vähintäkään syytä tulla pahalle tuulelle; pohjaltaan aina rehellisiä — ja vieraanvaraisia sanan täydellisimmässä merkityksessä.