Kun mies tuli aivan viereeni, otti hän musliinisen moskiittoverhon ja levitti sen huolellisesti pääni päälle; sitten asetti hän banaanin lehden lamppunsa eteen, ettei valo häiritsisi minua ja palasi istumaan, nojaten päänsä molempiin käsiinsä.
Pomaré, joka tuskaisesti oli tarkastellut meitä oven pimeästä aukosta, näytti tutkintoonsa tyytyväiseltä ja katosi…
Kuningattarella ei koskaan ollut tapana tulla tähän asuntonsa osaan, ja koska hänen tulonsa oli vahvistanut luuloani toverini vaarallisuudesta, meni minulta kokonaan halu nukkua.
Vieras ei kuitenkaan liikahtanut enää; hänen katseensa oli tullut harhailevaksi ja ilmeettömäksi, hän oli unohtanut minun läsnäoloni… Jossain kaukana kuuluivat kuningattaren hovinaiset laulavan jotain Pomotu-saarien himénéeta kaksiäänisesti .— Ja sitten huusi prinssipuolison, vanhan Ariifaitén ääni: " Mamu!" (hiljaa!) " Te hora a horu ma piti!" (hiljaa, on keskiyö!) Ja sitten tuli hiljaisuus kuin taikavoimalla.
Tuntia myöhemmin ilmestyi vanhan kuningattaren varjo taas oviaukkoon. — Lamppu oli sammumaisillaan, ja mies oli juuri nukkunut…
Samoin tein kohta minäkin, vaikka nukahdinkin aivan kevyesti. Ja kun minä sitten aamun koittaessa nousin lähteäkseni, huomasin, ettei mies ollut liikahtanut paikaltaan; hänen päänsä oli vain luisunut käsien varasta ja lepäsi pöydällä…
Minä peseydyin puutarhan perällä, mimosojen alla, raikasvetisessä purossa. Sitten menin minä parvekkeen luo tervehtimään kuningatarta ja kiittämään häntä vieraanvaraisuudestaan.
" Haere mai Loti ", sanoi hän, niin kaukaa kuin minut näki, " haere mai paraparan!" (Tule tänne Loti juttelemaan hiukan!) "No, ottiko hän sinut hyvästi vastaan?"
"Kyllä", sanoin minä.
Ja minä näin hänen vanhojen kasvojensa kirkastuvan ilosta, kun minä ilmaisin hänelle kiitollisuuteni hänen huolenpidostaan.