" Oviri, Amutaata!" (Raakalainen, ihmissyöjä) pisteli Rarahu, joka tiesi ystävättärensä aivan pienenä saapuneen eräältä kaikkein kaukaisimmista Pomotu-saarista — ja vaikkei Tiahui itse suinkaan ollut ihmissyöjä, oli hänen sukulaistensa keskuudessa varmasti ollut niitä.
Haukkumasanat olivat molemmin puolin sattuneet kipeään kohtaan, ja molemmat pikku tytöt raapivat ja purivat kiskoen toisiaan tukasta.
Heidät erotettiin. He alkoivat itkeä, ja sitten kun Rarahu oli heittäytynyt Tiahuin syliin päätyivät molemmat toisiaan innolla rakastavat suutelemaan ja syleilemään sydämensä pohjasta…
XLVII.
Tiahui oli tunteittensa kuohussa suudellut Rarahua nenällään seuraten maorirodun vanhaa, unohtunutta tapaa, joka oli jäänyt hänen mieleensä lapsuudesta barbaarisilla saarilla; hän oli suudellut ystävätärtään asettaen pienen nenänsä Rarahun poskelle ja hengittäen hyvin voimakkaasti.
Noin huokuen suutelivat maorilaiset muinoin toisiaan — huulille suuteleminen on tullut heille Euroopasta…
Ja huolimatta kyynelistään valahti Rarahun huulille minua katsellessaan koomillinen yhteisymmärryksen hymy, joka ilmaisi jokseenkin seuraavaa:
"Katsos tuota pientä raakalaista!… Olinpa oikeassa sanoessani häntä siksi! Mutta minä pidän hänestä kuitenkin!"…
Ja kaikin voimin syleilivät molemmat pikkuiset toisiaan ja hetki sen jälkeen oli kaikki unohdettu.