Kaikilla tahitittarilla oli sinä päivänä tiaréet hiuksissaan.
Ariitéa oli kutsunut minut pitämään hänelle seuraa virallisen aamiaisen aikana — ja pikku Rarahu parka, joka oli tullut mukaan vain minun tähteni, odotti minua kauan kannella itkien hiljaa huomatessaan itsensä niin hyljätyksi. Sangen ankara rangaistus, johon minä olin langettanut hänet pienen, jo eilisestä saakka kestäneen oikun takia, ja jonka vuoksi hän jo oli vuodattanut kyyneleitä.
XXVI.
Ylimenoa oli kestänyt kaksi tuntia ja me lähestyimme jo Moorean saarta.
Rendeerin välikannella pidettiin suurta melua; joukko nuoria naisia, kaikkein tunnetuimpien ja sievimpien keskuudesta valituita, oli kutsuttu pitoihin, joita upseerit heille pitivät.
Rarahu oli minun poissaollessani suostunut olemaan mukana niissä. — Hän oli siellä Teurahin ja eräiden ystävättäriensä seurassa; hän oli pyyhkinyt kyyneleensä ja nauroi että kajahteli.
Hän ei puhunut ollenkaan ranskaa kuten useimmat muut; — mutta merkeillä ja äännähdyksillä piti hän yllä hyvin vilkasta keskustelua naapuriensa kanssa, jotka huomasivat hänet viehättäväksi.
Viimein — ja se oli petollisuuden ja kauhistuksen huippu — oli hän jälkiruokaa syötäessä hyvin suosiollisesti ojentanut tiaréensa Plumkettille.
Hän oli, totta kyllä, kyllin älykäs tietääkseen osanneensa oikeaan, ja ettei Plumkett ottaisi ymmärtääkseen — — —.