Matruusit lauloivat täyttä kurkkua jonkunlaisin lapsellisuuteen vivahtavin sävyin aivan pelottavia seikkoja tai sitten Provencelaisia säkeitä, baskilaisia lauluja ja ennen kaikkea surullisia bretonilaisia sävelmiä, jotka olivat kuin vanhoja, muinaisten kelttiläisten perinnöksi jättämiä biniou -laulelmia.
Lapsellisemmat, hyväluontoisemmat muodostivat moniäänisiä kuoroja. He pysyivät ryhmissä kylittäin, ja toistelivat omalla murteellaan kotiseudun surumielisiä, pitkiä viisuja vielä juopuneinakin kauneilla, sointuvilla ja puhtailla äänillä. Muutamat lepertelivät syleillen toisiaan kuin pikku lapset; arvaamatta voimiaan särkivät he ovet, tai loukkasivat ohikulkijoita.
Yö kului; vain turmion paikat olivat vielä avoinna ja kadulla lankesi sade yhä kesyttömän ilon kuohun yli — — —
V.
— — — Kello kuusi aamulla seuraavana päivänä. Ihmisen muotoinen ainemöhkäle katuojassa, aution, vallitusten reunustaman katupahaisen reunalla. Yhä oli pimeä, yhä tihkui hienoa, kylmää sadetta ja yhä suhisi tuo talvinen tuuli, joka oli "pitänyt vahtia" niin kuin merellä sanotaan ja viettänyt yönsä valitellen.
Se oli alhaalla, hiukan Brestin sillan tuolla puolen, suurten vallitusten juurella. — Siinä osassa tavallisesti vetelehtivät asunnottomat, loppuun juopuneet merimiehet, joilla on ollut hämärä aikomus palata laivoihinsa, ja jotka ovat kaatuneet tiellä.
Taivas valkeni jo puoleksi; himmeänä, kelmeänä talvipäivä nousi graniittimuurien takaa. Vesi valui maassa makaavan ihmisolennon yli ja juoksi aivan vieressä koskena likaviemärin aukkoon.
Alkoi jo tulla hiukan valoisampaa; jokin valon tapainen päätti vihdoin laskeutua koi keille graniittimuureille. — Musta möhkäle katuojassa oli tosiaankin ihminen, matruusi, joka makasi siinä, kädet ristiksi ojentuneina.
Ensimäisen kulkijan puukengät kolisivat kovalla kivityksellä; ääni oli väsyttävä, jatkuva, vasaroiden hiljaisuutta kuin painajaismusiikki.
Satoja ja taas satoja puukenkiä, jotka tepastelivat ennen päivän nousua, saapui kaikkialta, kulki jonossa alavaa katua, jonkunlaisena pahaenteisenä aamukulkueena: — Ne olivat arsenaaliin palaavia työmiehiä, jotka horjuivat vielä eilisistä juomingeista, astellen epävarmasti, katse tylsänä.