Seuraavana päivänä keskipäivällä — laukut tuskin sulettuina, vierailut tekemättä — olen minä Yves'n ja laivatovereiden kanssa asemalla, minne he ovat tulleet minua saattamaan. Minä puristan kaikkien käsiä, luulenpa melkein, että syleilenkin heitä ja nyt olen lähtenyt.
Hiukan ennen yön tuloa saavun minä Toulveniin, jonne olen aikonut pysähtyä pariksi tunniksi jäähyväisille.
Kuinka Toulven on vihreä ja kukkaisa, tuo tuore, varjoisa seutu, Bretagnen suloisin!
Siellä odotettiin minua leikkaamaan pikku Pierren tukkaa. Mieleeni ei olisi ikänä juolahtanut, että minulle annettaisiin sellainen tehtävä. Minulle sanottiin, "että vain minä saisin hänet pysymään rauhallisena". Viime viikolla oli haetettu Toulvenin parturi, mutta pikku Pierre oli vehkeillyt niin, että sakset olivat vähällä typistää pienet korvat ja oli täytynyt luopua koko hommasta. Minä koetin sentään tehdäkseni heille mieliksi suuren naurunhalun vallassa.
Sitten kun kaikki oli lopussa juolahti mieleeni panna säilöön leikkaamani ruskea kihara ja minä vein sen mukanani, ihmetellen, että se oli minusta niin mieluinen.
LXXIV.
Yves'n kirje.
Sèvrellä, Lissabon 1 p. elok. 1881.
Hyvä Veli!
Vastaan teille pienellä kirjeellä samana päivänä kuin sain teidän kirjeenne. Kirjoitan teille suuressa kiireessä, sillä minä käytän hyväkseni aamiaistuntia ja olen suurmaston märssykorissa.