Hän alkoi kävellä laivan ympäri, joka oli huonossa hoidossa ja kesyttömän karkean näköinen; mutta se tuntui notkealta ja vahvalta, meren kulkua ja sen seikkailuja varten veistetyltä.
Valtion laivojen rinnalla tuntui tämä pieneltä, lyhyeltä ja etenkin tyhjältä. Se oli hyljätyn näköinen. Laivalla ei ollut juuri ketään; ankkuripaikallakin ahdisti sellainen yksinäisyys sydäntä. Kolme tai neljä sissiä oli kannella kiertelemässä: siinä koko miehistö ja heistä kai tulisi ehkä vuosikausiksi Yves'n ainoat toverit.
He alkoivat tuttavuutensa katselemalla toisiaan ennen kuin rupesivat puhumaan.
Koko päivän kesti tuota samaa kaunista ja lämmintä ilmaa, tuollaista surumielistä myöhäiskesää, joka taivutti hartauteen. Nyt tyyntyi Yves päätöksensä peruuttamattomuuteen nähden.
Hänelle näytettiin pieni kaappinsa, mutta hänellä ei ollut melkein mitään sinne pantavaa. Hän peseytyi raikkaassa merivedessä, järjesti jonkunlaisella kiemailulla uuden pukunsa. Se ei ollutkaan enää tuo valtion puku, joka usein oli tuntunut hänestä raskaalta. Hän tunsi nyt olevansa vapaa, irti kaikista entisistä siteistä, melkein kuin kuoleman avulla. Hän koetti nauttia riippumattomuudestaan.
Belle Rose'n piti lähteä ylihuomen aamulla. Yves vainusi ulapoita, kohta alkavaa merielämää, uutta, kauan toivottua. Jo vuosia oli tuo karkaamisen ajatus vaivannut häntä oudosti, ja nyt oli se täyttynyt. Se kohotti häntä hänen omissa silmissään, se, että hän oli tehnyt tällaisen päätöksen. Tunne olla ulkopuolella lakia nosti häntä myöskin. Nyt ei häntä enää hävettänyt esiintyä vaimonsa edessä, nyt kun hän oli karkuri ja hän sanoi itsekseen, että hän rohkenisi mennä sinne illalla ennen lähtöä, ainakin viedäkseen hänelle saamansa rahat.
Joinakin hetkinä, kun hänen pikku Pierrensä kuva kulki hänen silmiensä ohi, viilsi hänen sydäntään kamalasti. Tuo hiljainen ja tyhjä laiva tuntui hänestä ruumisarkulta, jonne hän, aivan elävänä, oli tullut hautautumaan. Hänen kurkkuaan ahdisti, kyynelvirta pyrki nousemaan, mutta hän tukahdutti ne ajoissa kovalla tahdollaan ajatellen muita asioita, ja rupesi nopeasti puhuttelemaan uusia ystäviään. He keskustelivat siitä kuinka laivaa voi ohjata niin vähällä väellä, ja suurten vipupyörien käyttämisestä, joita oli asetettu kaikkialle korvaamaan ihmiskäsiä, ja jotka hänen mielestään tekivät Belle Rose'n taklauksen hyvin raskaaksi.
Illalla, kun oli tullut pimeä, lähti hän Récouvranceen ja nousi hiljaa hiipien kotiovelleen saakka.
Hän kuunteli ennen kuin aukaisi, ei kuulunut mitään. Hän astui arasti sisään.
Lamppu paloi pöydällä. Hänen poikansa oli aivan yksin, nukkumassa. Hän kumartui pienen pajukätkyen yli, joka tuoksui pienen linnun pesältä, ja painoi suunsa hyvin hiljaa hänen huulilleen tunteakseen vielä kerran hänen heikon, suloisen hengityksensä. Sitten istuutui hän kehdon viereen jääden paikoilleen ehtiäkseen saada ilmeensä tyyneksi, kun hänen vaimonsa palaisi.