Siellä on Mariokin, Yves'n vaimo, tuossa iljettävän sekavassa joukossa pitäen pikku Pierreä kädestä. Hiukan arkana, tuntien olevansa surullinen, peläten hämärästi kaikkia noita naisia, antaa hän kiireisimpien kulkea ohitseen ja nojaa seinää vasten, sillä puolen, minne sade ei räisky.
— Astukaa toki sisään, pikku rouva, ettette kastelisi perin pohjin sievää pikku poikaanne.
Rouva Pétavin puhuu näin ilmestyen ovelleen, hyvin hymyilevänä:
— Saisiko olla jotain? Hiukan makeaa?
— Kiitos rouva, minä en juo, vastasi Marie, joka nähdessään kapakan vielä tyhjänä oli sentään tullut sisään peläten, että pikku Pierre saisi nuhan. — Mutta jos minä häiritsen, rouva — — —
Ei, varmasti hän ei häirinnyt rouva Pétavin'ia, jolla oli hyvä sydän, ja joka pyysi häntä istumaan.
Nyt tulevat sisään rouvat Quémeneur ja Kerdoncuff saatuaan ensimäiseksi rahansa, sulkevat sateenvarjonsa ja istuutuvat.
— Rouva, rouva, neljännes ja kaksi lasia!
On tarpeetonta sanoa mistä oli kysymys: vahvinta paloviinaa. Naiset juttelevat:
— No mitä tekee teidän miehenne sitten Kerguelenissä.