— Hän on märssypäällikkö, rouva Kerdoncuff.
— Niin on minunkin, hän on märssypääliikkö, rouva Quémeneur! Ja päälliköiden rouvat voivat mainiosti kilistellä keskenään. — — — Terveydeksenne, Victoire-Yvonne!
Naiset puhuttelevat jo toisiaan etunimillään. Lasit tyhjenevät.
Marie kääntää heihin kirkkaat silmänsä katsellen heitä äkkiä hyvin uteliaasti niin kuin eläintarhan asukkaita. Ja sitten tekee hänen mielensä lähteä pois. Mutta kadulla vuotaa sade virtanaan ja pankin oven edessä on vielä paljon väkeä.
— Terveydeksenne Victoire-Yvonne!
— Terveydeksenne, Françoise! Ja niin menee koko litra.
Naiset kertovat toisilleen pikku asioistaan: On kuitenkin vaikeaa saada rahat riittämään! Mutta minkäs sille! Leipuri saa ainakin odottaa ensi neljännestä. Teurastaja, no, hänelle maksetaan vähitellen. Tänään on maksupäivä; kuinkas ei ilottaisi hiukan?
— Minäpä, sanoi rouva Kerdoncuff hymyillen kiemailevan kaksimielisesti, minä en olekaan kovin onneton, sillä, tiedättekö? minulla on veteraani täysihoidossa, ja hän on satamakorpraali.
Se ymmärrettiin. Rouva Quérneneurin kasvoilla vilahti samanlainen hymy.
— Aivan niin kuin minullakin. Minulla on majoittaja. Terveydeksesi Françoise. (Naiset sinuttelevat jo). Hän on aika velikulta tuo minun majoittajani, jospa tietäisit — —!