Hänen kasvonsa olivat yhä yhtä kauniit ja jalopiirteiset, mutta miellyttävämmät ja lempeämmät, kuin syvän ilon kirkastamat.
Hän oli vihdoinkin mennyt naimisiin pienen espanjalaisen morsiamensa kanssa. Hänen vyönsä kullalla oli talous perustettu ja hänestä oli tullut laivan lastaaja, epäilemättä sangen tuottava ammatti, jossa hän käytti ihmeellisen hyvin hyödykseen suurta voimaansa ja kykyään selvitellä asioita. Hänelle täytyi valalla luvata, että kun Primauguet palaisi, kävisin minä Yves'n kanssa Bordeaux'n kautta häntä tervehtimässä.
Hän oli onnellinen, hän!
Tämän merikarhun uran loppu antoi minulle miettimisen aihetta. Kyselin itseltäni, eiköhän Yves parkanikin, jolla oli yhtä hyvä sydän, ja joka oli varmasti paljon vähemmän rikkonut säädyllisyyden lakeja, eiköhän hänkin voisi jonain päivänä tulla hiukan onnelliseksi. — — —
XCVIII.
Sähkösanoma. Toulon, 3 p. huhtik. 1883. Yves Kermadec, Primauguet, Brest.
Olet nimitetty aliperämieheksi. Onnittelen.
Pierre.
Se oli hänen iloinen tulotervehdyksensä, hänen saapumisjuhlansa, sillä vain neljäkolmatta tuntia sitten oli Primauguet, palattuaan pitkältä retkeltään Suurella Valtamerellä, heittänyt ankkurinsa Ranskan vesiin.
Ja noita kultanauhoja, jotka minä lähetin Yves'lle sähköteitse, ei hän kastellutkaan niinkuin ennen liinanauhansa. Ei, ajat olivat muuttuneet; hän piiloutui välikannelle, nurkkaan, missä hänen säkkinsä ja arkkunsa olivat, ja jota hän piti kuin kotinaan. Nopeasti kiiruhti hän sinne ollakseen aivan yksin nauttimassa ilostaan, lukemassa tuota onnen tuojaa, pientä, sinistä paperia, joka aukaisi hänelle aivan uuden aikakauden.