Ja hän vei pois kaikki, resedat, hajuherneet, kanervakimputkin.
C.
Ajan kello jatkaa kulkuaan, kulkeepa hyvin nopeastikin. Lomaviikkoni loppuu kohta.
Jokapäivä metsässä. — Loistavan kaunis ilma. — Kanervat, sormisienet, punaiset lehdokit, kaikki kukkivat.
Sunnuntaina oli suuri armojuhla; kaikkein kuuluisimpia tällä puolen Bretagnen. Sitä vietettiin Notre Dame de Bonne Nouvelle'n luona, kirkon, joka on yksin metsien keskellä aivan kuin se olisi sinne nukahtanut ja unohdettu keskiajalta saakka.
Eilen, lauantaina olimme me sattumalta istuutuneet varjoon, kirkon luo, Yves, pikku Pierre ja minä keskipäivän suuren rauhan aikana. Hyvin hiljainen paikka, jonka yläpuolella satavuotiset tammet ja lehmukset kietoivat yhteen paksut, sammaleiset oksansa kuin käsivarret.
Kaksi naista oli saapunut, toinen nuori, toinen hyvin vanha ja raihnas. He olivat puetut rospordenilaiseen tapaan ja olivat nähtävästi kulkeneet pitkän matkan. Heillä oli suuret avaimet käsissään.
He aikoivat avata vanhan pyhäkön, joka on suljettu ympäri vuoden ja valmistaa alttarin huomista juhlaa varten.
Kirkon ikkunoiden ja puiden vihreässä puolihämärässä näimme heidän puuhailevan vanhojen mies- ja naispyhimysten ympärillä tomuttaen ja pyyhkien niitä, ja lakaisevan sitten kalkin ja pölyn peittämän kivipermannon.
Neitsyt Marien jalkojen juureen oli säälistä asetettu kuolleen kallo, joka oli löydetty maan sisästä metsässä. Haljennut, vihertynyt kallo katseli meitä kappelin perältä kahdella mustalla silmäkuopallaan.