Siis tuntui meistä tuo ohikulkeva saattue epäilyttävältä. He kiiruhtivat kuin varkaat ja minä sanoin matruuseille: "Käykää kimppuun!"
Silloin päästivät miehet kuormansa, joka putosi raskaasti maahan ja pakenivat niin paljon kuin jalat kulkivat.
Kuorma oli Kermadec. Sillä aikaa kun me hoidimme häntä, olimme päästäneet pakoon miehet, jotka olivat sulkeutuneet kapakkaan. Matruusit tahtoivat särkeä ovet, vallata rähjän rynnäköllä, mutta siitä olisi johtunut diplomaattisia selkkauksia Uruguayn hallituksen kanssa.
Muuten oli Yves pelastettu, ja se oli tärkeintä. Minä vein hänet laivaan viittaan käärittynä vesisäiliöittemme päällä.
Tämä palvelus kiinnitti hänet syvästi minuun.
Toinen tapaus sattui Pernambucossa. Olin hävinnyt portugalialaisille kunniasanaani vastaan eräässä pelipaikassa. Seuraavana päivänä piti maksaa rahat, ja kun ei minulla, eikä palvelustoverillani ollut mitään, näytti se vaikealta.
Yves piti tilannetta kovin traagillisena, ja tuli heti tarjoamaan minulle omia rahojaan, jotka olivat minun tallessani kirjoituspöytäni laatikossa.
— Olisin niin iloinen, kapteeni, jos tahtoisitte ottaa ne! Ensiksikin ei minun enää tarvitse mennä maihin, ja olisipa hyväkin niin kuin tiedätte, etten voisi mennä sinne.
— Hyvä, kelpo Yves, minä otan rahasi muutamaksi päiväksi, koska sinä haluat lainata ne; mutta näetkös, minulta puuttuisi vielä sata frangia. Se ei siis, näethän, maksa vaivaa.
— Vielä sata frangia? Minulla on luultavasti niin paljon arkussani, alhaalla.