Koko elämäksi jäi tuo nöyryytys painamaan Yves'n sydäntä; hän ei koskaan voinut antaa anteeksi huonoa vastaanottoa hänen maailmaan tullessaan; ja hänessä säilyi katolista papistoa vastaan unohtumaton kauna, joka sulki hänen bretonilaisen sydämensä äidiltämme, kirkolta.
III.
Oli joulukuun ilta Brestissä neljäkolmatta vuotta myöhemmin.
Sade lankesi hienona, läpitunkevana, keskeytymättä; se vuosi pitkin seiniä tummentaen korkeat tiilikatot, korkeat graniittitalot; se kasteli kuin huvikseen koko tuon meluavan sunnuntaisen joukon, joka siitä huolimatta vilisi märkänä ja likautuneena ahtailla kaduilla, harmaassa, surkeassa hämärässä.
Tuossa sunnuntaisessa joukossa oli juopuneita merimiehiä, jotka lauloivat, kompastelevia sotilaita, joiden miekat kalisivat teräkselle, hoipertelevia rahvaan miehiä — suurten kaupunkien kärsivän ja surkean näköisiä työmiehiä: naisia, joilla oli pienet merino-huivit ja huippuiset musliinipäähineet, ja jotka kävelivät palavin silmin, poskipäät punaisina, viinalle tuoksuen; inhoittavan juopuneita ukkoja ja mummoja, jotka olivat langenneet ja sitten nostetut pystyyn ja jotka astuivat edelleen selät likaan tahrautuneina.
Sade lankesi, lankesi kastellen kaikki: bretonilaisten hopeasolkiset hatut, matruusien korvalle kallistuneet päähineet, nauhakkaat univormulakit ja sateenvarjot.
Ilmassa oli jotain — niin tummaa, niin sammunutta, ettei voinut kuvitellakaan auringon jossain paistavan; koko käsitys auringosta oli kadonnut. Tunsi olevansa vangittu suurten, märkien pilvikerrosten ja verhojen alle; tuntui siltä, etteivät ne koskaan saattaisi aueta, ja ettei niiden takana olisikaan taivasta. Hengitettiin vettä. Oli menetetty tietoisuus ajasta, tietämättä oliko tuo pimeys sateen tuomaa, vai laskeusiko jo oikea talviyö maan yli.
Matruusit toivat noille kaduille jonkunlaisen oudon ilon ja nuoruuden tunnun, kasvoineen ja lauluineen, suurine, vaaleine kauluksilleen ja punaisine lakintupsuineen, jotka jyrkästi erosivat heidän pukujensa merimies-sinestä. He kulkivat kapakasta toiseen tuuppien ihmisiä, puhuen päättömyyksiä, jotka herättivät naurua. Taikka sitten pysähtyivät he katosten alle, kaikkien puotien näyte-ikkunoiden eteen, missä myytiin heidän tarpeitaan: punaisia nenäliinoja, joitten keskelle oli painettu komeita laivankuvia nimeltä Bretagne, Triomphante tai Dévastation; kauniisti kullalla kirjailtuja nauhoja heidän lakkejaan varten; pieniä hyvin monimutkaisia köysilaitteita, joilla he saattoivat hyvin tarkasti sulkea vaatesäkkinsä laivassa; hienoja, palmikoidusta rihmasta kierrettyjä siteitä, joilla märssymiehet saattoivat kiinnittää kaulaansa suuret veitsensä; aliupseerien hopeaisia vihellyspillejä ja lopuksi punaisia vöitä, pieniä kampoja, ja pieniä peilejä.
Joskus puhalsi voimakas tuulispää, mikä lennätti lakit pois ja sai juopuneet kulkijat horjahtelemaan, ja silloin kaatoi vettä vielä sankemmin, ja sade virtasi voimakkaammin ja pieksi kasvoja kuin rakeet.
Matruusien joukko suureni yhä; heitä kohosi parvittain Siamin kadun päästä; he nousivat satamasta ja rantakaupungista suuria graniittiportaita ja hajaantuivat laulaen kaduille.