Silloin alkoi vanhus kertoa minulle tarinaa Yves'n isästä, tarinaa, jonka minä olin aikoja sitten kuullut Yves'lta. Minä kuuntelin sitä mielelläni, kun tuo nuori tyttö sitä kääntäen kertoi suuren, bretonilaisen muurin ääressä, missä liekit hyppelivät saarnihalkojen välissä.

— — — Hän kertoo, että meidän isämme oli kaunis merimies, niin kaunis, ettei seudulla koskaan oltu nähty niin komean miehen käyskentelevän maan kamaralla. Hän kuoli jättäen jälkeensä kolmetoista, kolmetoista lasta. Hän kuoli niin kuin monet merimiehet meidän seudullamme, herra. Eräänä sunnuntaina, kun hän oli juovuksissa, lähti hän illalla merelle venheessään huolimatta voimakkaasta luoteistuulesta, ja häntä ei koskaan kuulunut palaavaksi. Hänellä oli hyvä sydän niinkuin pojillansakin, mutta hän oli hyvin hurjapäinen.

Ja äiti parka katseli Yves-poikaansa — — —

— Hän sanoo, jatkoi neito, että meidän vanhempamme asuivat Saint-Bol-de-Léon'issa, Finistèrellä, että Yves oli vuoden vanha, ja ettei minua vielä ollut maailmassa, kun isämme kuoli; silloin lähti äiti sieltä palatakseen syntymäseudulleen. Isäni jätti asiamme aivan epäjärjestykseen; melkein kaikki rahat, mitä meillä ennen oli ollut, olivat menneet kapakkaan, eikä äidilläni enää ollut leipää meille. Silloin lähtivät käiksi vanhinta veljeämme, Gildas ja Goulven, pitkämatkaisille laivoille meripojiksi.

Heitä ei juuri nähnyt kotona lähdön jälkeen, eikä kuitenkaan voi sanoa, etteivät he olisi rakastaneet meitä. He luopuivat usein matruusin palkoistaan auttaakseen äitiämme meitä kasvattamaan, meitä pienempiä, Yves'a, sisartani tässä ja minua.

Mutta Goulven karkasi, herra, noin viisitoista vuotta sitten äkäpäissään — — —

— Hekin, sanoi vanhus, olivat kauneita, kelpo merimiehiä, ja sydän puhdas kuin kulta — — —

Mutta heilläkin on isänsä luonto ja hekin ovat ruvenneet juomaan — — —

— Veljeni Gildas, jatkoi neito, purjehti seitsemän vuotta amerikalaisella laivalla pyydystämässä valaita Suurella Valtamerellä. Niin tuli hänestä hyvin rikas; mutta näyttää siltä kuin ammatti olisi ankara, vai kuinka herra?

— Kyllä, ankara ammatti tosiaankin — — Minä olen nähnyt heitä toimessa Suurella Valtamerellä, noita miehiä, puoleksi merirosvoja, jotka viettävät vuosia eteläisten merien mahtavien maininkien parissa laskematta kertaakaan asuttuihin maihin.