Mutta kaikista Iwosen jutuista ei ollut mitään hauskempaa kuin ne, mitä hän tiesi puhella paronista ja sen Iiwanasta, ja niitä hän puheli kaikille, ketä hän waan puhutteli. Ja warmaa on, etteiwät paroni ja Iiwana olisi koskaan tulleet niin kuuluisiksi, jos ei Wiipurilla yhtaikaa olisi ollut Iwostansa. Iwonen oli kuin Wiipurin aamulehti tahi joku pilkkakirwes, ja kun ken kysyi mistä hän oli saanut uutisensa, hän wastasi aina: Punaiselta Lähteeltä, tahi: paronin suusta.
Samana iltana kuin Iiwana oli tunnetun wankimme lähettänyt linnaan, Iwonen oli tullut kotiin ajemmalla kuin tawallisesti. Mutta tänä iltana hän ei ollut niin iloinen kuin muulloin. Hänen waimonsa tuli hänelle owella wastaan ja pelästyi, sillä Iwonen ei näyttänyt olewan tawallisella tuulellansa, hän tuli äänettä eikä hyräillyt, kuten hänen tapansa oli tulla kawakkaan asuntoonsa.
—"Mikä sinulla on, Abram?" huusi waimo pian säikähtyneenä. "Wain oliko paroni taas?"
—"Paroni, Anniseni, on aina paroni, se on synti ajatella paronista mitään pahaa. Sentähden saatkin istua ikäsi tässä pimeässä linnassa."
—"Ja nimismiehen wirka, joka sinulle jo oli luwattu?"
—"Sen saa, woitko arwata ken?"
—"Herrainen aika! Jo kolmas kerta kun sinut pettäwät. Ehkä antawat sen
Iiwanalle?"
—"Sen sanot leikillä, mutta se saattaa kääntyä todeksi. Uskotko mitä paroni sanoi minulle tänään? Hän sanoi: Iwonen, se ei ole hywä, että linnanwartija niin paljon puhelee. Sen tulee olla äänetön kuin tuo linnan torni. Silloin minä wastasin: paroni, antakaa sitte minulle se awonainen wirka. Olisit kuullut mitä hän wastasi."
—"Hän sanoi sen luwatuksi toiselle?"
—"Ei juuri niin, waan woin arwata, että hän niin ajatteli. 'Sinä näyt siellä linnassa woiwan paremmin kuin minä', sanoi hän. 'Mutta suuri perheeni ja pieni palkkani?' sanoin minä. 'Se on toinen asia', sanoi hän, 'minä tunnen mieheni mihin ne kelpaawat ja annan yhdelle sata toiselle tuhat routaa.' 'Sitä minä en ymmärrä', sanoin minä. 'Kyllä', sanoi hän, 'sen saat oppia ymmärtämään linnassasi.' Minä kumarsin ja menin."