—"Siis se wirka on annettu Iiwanalle!" huudahti Anni, langeten miehelleen kaulaan.
Iwonen puristi häntä syliinsä ja sanoa: "tämä ei woi kestää kauan."
Silloin kuului kowa jyskytys owessa, ja Iwonen hyppäsi awaamaan. Kaksi polisimiestä talutti wälissään wankia, ja kaikki kolme tuliwat Iwosen eteen. Toinen miehistä antoi paperilipun Iwoselle. Tämä katsahti siihen ja sitte nuoreen wankiin, jota molemmat saattajat wielä piteliwät kynkistä. Iwosen muoto walkeni ja hänen silmiinsä kuwausi tawallinen iwanaurunsa, mutta hänen huulensa pysyi wakaisena.
—"Se on hywä", sanoi hän miehille, "saatte mennä. Minä korjaan wangin pimeimpään tyrmään, sanokaa se Iiwanalle."
Miehet meniwät.
—"Hahaha!" käwi Iwonen nauramaan. "Woin arwata, että tämä on taas paronin wiisaita laitoksia. Eräs palwelija karkaa Laatokan rannoilta, ja sen he luulewat saaneensa kiinni Wiipurissa. En kummastuisi, jos se olisi paronin oma palwelija, mikä sattui käwelemään Pietarin esikaupungissa."
Iwonen läheni wankia, päästi sen silmiltä huiwin ja irroitti sen kädet.
—"Mitä kummaa näen? Anni, Anni tule katsomaan", huusi hän waimolleen, joka oli ehtinyt paeta sisähuoneihin.
Iwosen waimo tuli, seisattui wangin eteen ja katseli kummastellen tuota outoa ilmestystä.
—"Mitä, pettäwätkö silmäni?" huusi Anni hämmästyksissä.